testi varmuuskopio

Hannu ja Kerttu käväisivät Lauvnostindelillä. Kotiin ei ollut kiirettä ja taukoja pidettiin niin, ettei eväiksi olisi yksi täysikokoinen piparkakkutalo riittänyt. Muutenkin tunnelma oli leppoisan sadunomainen ja kaiken kruununa paluureitti merkittiin varmuuden vuoksi kaikella mahdollisella tavaralla, mitä repusta nyt sattui löytymään. Jokunen paikallinenkin on viettämässä pitkää viikonloppua vuorilla ja telttaryppäät laaksossa muistuttivat jo etäisesti juhannusfestareita, mitä nyt romahtaneita telttoja ja matkasta uupuneita oli vähemmän.

Perinteitä kunnioittaen tehdään myös järjestyksessään seitsemäs vuosittainen kesäreissu Norjaan. Kun on huonosti nukutun laivayön jälkeen ajettu Ruotsin läpi, kiepattu varmuudeksi vesisukset Oslosta, ajettu vuonojen perillä ja ylängöillä, nukuttu yö hyvin varustellussa leikkimökissä ja kiivetty ensimmäinen mäki sopulien ja kärpästen kanssa huipulle, tietää kesän alkaneen. Tänään Dyrhauden, Hurrungane. Huomenna jokin muu mäki. Tästä se lähtee etenemään.

Joskus näemmä vanhakin koira oppii uuden tempun.  

Viimeinen laskupäivä, eikä ihan niin huiman vuoristoinen lopetus reissulle. Mutta keli oli mitä mainioin ja kylä silti täysin autio, joten omassa rauhassa sai lojotella. Paljon on tämänkin keskus muuttunut yhdeksässä vuodessa, eikä joitain paikkoja meinannut enää edes tunnistaa. Onnistuneen laskupäivän päälle pitsat ja suihkut, ja sitten kohti asuntoauton palautusta ja kotimatkaa.

Aurinkoiset ja tuuliset kelit jatkuvat ja sen vuoksi päätettiinkin tänään suunnata eteläisimmille rinteille etsimään kevätlunta. Ihan ei etsintä tuottanut toivottua tulosta, mutta puolet laskusta sentään mentiin hyvällä lumella. Alhaalla olikin sitten aika vedellä jäähyväisjätskit laiturilla ja suunnata auton nokka kohti Suomea.

Nimi vissiin viittaa siihen, että paikalle olisi pitänyt osua puolen päivän aikaan. Ei osuttu ja uskoisin, että osuttiin vielä vääränä päivänä. Keli on mennyt aika tuuliseksi ja puuterit ovat avoimilta kentiltä tipotiessään. Ja kun vielä pysyy suhteellisen viileänä, ei lumi sula kunnon kevätlumeksikaan, kuin aivan alhaalta. Todettiin puolessavälissä kenttää, ettei betoni siitä miksikään huippua kohti muutu ja tehtiin u-käännös. Olisihan tuo huippu ollut vielä mukava nähdä, mutta ei tahtonut oikein energia riittää. Matkalla alas sai muutaman mukavan käännöksen, mutta ei sillä ihan parhaiden päivien tasolle päästy.

Storgalten oli tämän päivän suunnitelma, mutta vaihdettiin se lennosta Lillegalteniin, koska kartasta ei löytynyt Mellangalteniakaan. Väärä oli ratkaisu ja pikkuveljellä päästiin tänään kunnolla murtuvan korpun makuun. Päivän parhaasta annista vastasivat tänään maisemat.

Aamulla oli reipas olo, eikä jaloissa tuntuneet edelliset päivät juuri lainkaan ja muutenkin ironia kukki. Tämän kunniaksi päätettiin ottaa vähän pidempi reissu suunnitelmiin ja lähteä Daltindenille. Seitsemän kilometrin lähestyminen pitkin laakson söi miestä melko hyvin, mutta kun päästiin varsinaisen laskun alle, alkoi pikkuhiljaa hahmottua, miksi tämä on alueen suosituimpia laskuja. Eli evästä kehiin ja kapuamaan se loput 1400 metriä. Huipulta päästiin kunnolla aurinkopuuterin makuun. En ole kyllä koskaan nähnyt Topturia, jossa olisi noin paljon jälkiä kuin täällä, mutta onneksi kenttä oli laaja ja laidoilta löytyi vielä koskematonta linjaa. Reilun kahdeksan tunnin päivän jälkeen oli aikalailla mehut poissa, joten ajettiin auto samoille paikoille kuin eilenkin ja pistettiin grilli tulille ja keskityttiin ihailemaan näkymää olkkarin ikkunasta.  

Vähän meni iltatouhuiksi jälleen, mutta käyhän se niinkin. Tänään vaihdettiin maisemaa ja siirryttiin Tamokista Lyngeniin. Lyngseidetin kylästä lähtee suora nousu Kavringtindenin kukkulalle ja se oli tämän päivän epistolana. Reitin alkuosaan osui mukavasti kodikas Skihytte, jossa oli hyvä pitää burgeritauko ja antaa pienen lumisadekuuron laantua. Siitä sitten jatkettiin nitkuttelua melko lailla omassa rauhassa, vaikka mäellä jäljistä ja majan vieraskirjasta päätellen olikin viime lumisateiden jälkeen vieraillut kymmeniä suksijoita. Iltavuoro on siis ainakin rauhallisempi. Pientä ongelmaa oli Heidillä, kun skinit tuntuivat keräämään mäestä kaikki lumet mukaan. Huippuharjanteelle kuitenkin viimein päästiin ja se olikin yllättävän ilmava. Varsinaisen laskun rännissä saikin sitten kokea kaikki lumen kirjot: yläosa polven syvyistä puuteria, sen jälkeen murtuvaa korppua ja lopussa mukavaa kevätlunta. Jos jotain, niin maisema oli ainakin kohdillaan.  

Heiheleijaa! Reissun ensimmäiset putikat. Ei mitään eeppisen syvyistä, mutta puuteria kuitenkin. Tänään päästiin myös viemään eilen aloitettu urakka loppuun ja selvittiin Sörfjelletin huipulle. Leppoisaa hyvää laskua ja silloin tällöin jopa auringonpaistetta. Tamok tuntuu olevan välillä suomalaisempi paikka kuin sauna. Mäessä vastaantulevista ihmisistä n. 80 prosenttia on Härmästä. Tänäänkin nähtiin mäellä kaksi suomalaista ryhmää ja lähtöpaikalle oli tullessa parkkeerannut samanlainen Suomen rekkareissa oleva komposti, kuin meilläkin. Tämä porukka tuli aikaisemmin mäestä ja oli jättänyt meidän autolle iloisen yllätyksen. Koska on lauantai ja nyt oli olutkin valmiina, oli päästävä saunaan. Päätettiin siis viettää yö leirintäalueella ja löydettiinkin hyvä lerska, josta saunakin löytyi. Sekin oli tietenkin täynnä suomalaisia. Hämmentävää oli myös, että blöbilding oli punainen.

Ei tullut täysin aurinkoista päivää taaskaan, mutta nitkuteltiin sitten pilvien tasolle ja laskettiin siitä alas Sörfjettillä. Käytännössä tämä tarkoitti reipasta 500 korkeuserometriä mukavaa laskua uudella lumella metsässä. Mukava yöpymispaikka löytyi myös vuonon rannasta ja peseytymisfasiliteetitkin ovat sopivasti kymmeneen askeleen päässä autosta. Tosin eilen tyydyttiin ns. ylävuoristosuihkuun.