testi varmuuskopio

Maanantaina vietiin todennäköisesti viimeistä Norja-pyöräilyä tänä vuonna. Vaikka väsymys painoi, valitttiin viimeiseksi yöttömän yön kohteeksi Fugltinden Malangenista. Kovasti kehuttu huippu, josta pitäisi löytyä laatupolkua 1000 korkeuserometrin verran. Ja olihan se tosiaan laadukasta, mutta ehkä ikimuistettavamman reissusta teki vielä sää. Alhaalla näytti sumuisalta ja pilviseltä, mutta pilvet roikkuivat n. 500 metrissä ja näkymä pilvien yläpuolella kellertävässä keskiyön auringossa oli maaginen. Maaginen oli myös meikäläisen tuuri löytää takavaihtajan kohtaloksi koitunut kivi ensimmäisen sadan metrin pyöräilyn jälkeen. Lopulta mäki tultiinkin sitten alas iloisesti potkupyöräillen ilman ketjuja. Iloisesti-sana ei kuitenkaan edellisessä lauseessa ollut ironiaa.

Kurakeleillä sopivan pyöränpesupaikan löytäminen vaatii mielikuvitusta.

Lofootit tuli pyöriteltyä ja paluumatkalla käytiin vielä heittämässä pieni lenkki ja pelästyttämässä paikallinen kalastaja Bjerkvikissä. Päivällinenkin ehdittiin syödä ennen puolta yötä ja kokeillla paikallinen Esso suihkupaikkana. Sitten yöksi Malangeniin, jossa lyhyt lenkki Storbakkenilla kera miljoonan kärpäsen. Siitä nokka kohti Skibotnia ja illalla olikin mukava saada Suomesta matkaseuraa ja nuoruuden intoa pariksi päiväksi. Luulin itse olevani innoissani lumesta, mutta näemmä kaima on vienyt homman ihan uudelle tasolle. Tai ainakaan itse en tunnusta koskaan juosseeni kahta sataa korkeuserometriä lähimmän lumipläntin luokse. Aina voisi tietysti puolustautua, että kyllä minäkin kuusivuotiaana, mutta ei taitaisi olla ihan totta sekään. 

Viisi ampeeria aurinkopaneelista ja viisi volttia vehnäoluesta.

Innostuttiin tämän  filmin ansiosta torstaina kokeilemaan vielä uudestaan Kvalvikan rantaa vähän eri näkökulmasta. Ihan samalle tasolle ei päästy kuvaamisen tai ajamisen suhteen, mutta kummastakin jäi kyllä muutama makoisa muisto kiikkustuoliin. Keli on edelleen kuin morsian, mutta auringonpaiste ei pääse liikaa kuumentamaan, kun aina välillä maassa on puolen metrin kerros virkistävää mutaa. 

Tapahtuihan se käänne keleissä vihdoin viimein ja kerralla tehtiin sitten oikein täyskäännös. Keskiviikkona vedettiinkin sitten yllättäen mahtavaa ja yllättävän kuivaakin polkua käsittämättömissä maisemissa. Tämä on nyt ilmeisesti sitä hehkutettua Lofoottien pyöräilyä. Päälle vielä pulahdus Atlantin aalloissa ja "auringolaskun" ihailua rannalla. Elämä maistuu taas erilaiselta kuin pari päivää sitten.

"Huomenna pitäisi olla aurinkoista". Ilmeisesti säätiedotuksen laatijakin on optimisti, sillä sama kuvio on toistunut jo turhan monta kertaa. Tiistaiaamu sentään valkeni lupaavimpana pitkään aikaan, mutta pilvimatto hiipi taivaalle melko nopsaan muutaman armollisen auringonsäteen jälkeen. Paras keli oli luvattu illaksi, joten yöpyöräilyksi meni Brattflogankin. ja toki melko märissä tunnelmissa. Trailguidesta löytyvän polun seuraaminen ylöspäin mennessä ei ainakaan lisännyt positiivista ajattelua ja kolmannen suon ylityksen jälkeen sata prosenttia seurueen jäsenistä alkoi epäillä homman mielekkyyttä. Huippua kohti polku kuitenkin parani ja puolesta välistä hoksattiin parempi polku mäeltä alas. Varmasti upea lasku jos sen voisi suorittaa noin parilla tonnilla vähemmän mutaa. Näinkin se toki meni.

Maanantainakin sataa ropsutteli tuttuun tyyliin, mutta ilta toi jonkinlaisen tauon ja hieman aurinkoakin esiin. Lähdettiin siis parin päivän makoilun siivittämällä energialla pienelle yövaellukselle katselemaan auringonlaskua (tai no oikeastaan maanantaina oli vielä viimeinen yö kun se ei laske lainkaan). Aikalailla mutavellissä tarpomista oli patikointi monsuunisateiden jäljiltä, mutta Kvalvikan ranta oli kyllä upean näköinen ja suurin osa ajasta saatiin sentään olla ilman sadettakin.

"Vettä sataa kuin Esterin p*****stä", totesi Pertti Pasanen. Eilen sentään sade pysyi suhteellisen siedettävänä ja käytiin ihastelemassa muutamia suosittuja rantoja. Surfaritkin näemmä saivat pieniä aaltoja leikittelyyn Unstadissa. Tämä päivä onkin sitten mennyt levähdysalueella nököttäessä, ulkoilujen rajoittuessa nenänpään pistämiseen ulos munan ovesta. Teetä, näkkileipää, kirjoja, opiskelua ja tulevien seikkailujen suunnittelua. Meneehän tämä hetken näinkin, kunhan ei tavaksi tule.

Edellinen Lofoottien reissu jäi surulliseksi tarinaksi kolmesta päivästä asuntoautossa näkemättä ainuttakaan vuorta. Sen vuoksi oli vihdoin aika kokeilla onnea uudelleen talven sijasta kesällä. Säätiedotus oli scoutattu huolella ja poikkeuksellisen aurinkoista oli ollut jo viikon verran ja vielä piti olla toinenkin viikko. Mutta jokin paha karma tässä paikassa kai on, kun kahden vuorokauden matkustamisen jälkeen sääennustus oli heittänyt häränpyllyä. Täällä kuitenkin ollaan ja koska ennuste ei näytä lupaavalta lähdettiin auringon hiukankin paistaessa pienelle keskiyöpyöräilylle. Sentään ainakin ensimmäinen pyöräily saatiin heittää ilman sateita ja koska yötön yökin on vielä komeasti käynnissä ei vuorokaudenajalla sinällään ole väliä aktiviteettien suhteen.