testi varmuuskopio

Maaseutu jäi taakse ja vuorokauden kaupunkilomailu starttasi (tietenkin) syömisen merkeissä. Päälle vielä asteen erikoisempi museokierros ja iltaisen Prahan ihmettelyä.

Vähän niitä ulkoilukuvia ruoka ja doping-kuvien päälle. Viimeiseen päivään viikon ennätys 62 km ja 1700 m korkkaria. Jaloissa kyllä tuntuu, joten eiköhän tämä ala pyöräilyn osalta olemaan tässä. Huomenna nenä näyttää Prahaan ja museoihin.  

Jotta pelin henki tulisi blogissakin riittävästi esille, otetaanpas kuvakollaasi ruokailuista. Tähän aktiviteettiin on paneuduttu ainakin samalla intensiteetillä kuin fillarointiinkin. Tänään tosin jätin jälkkärin lounaalla syömättä, mutta päivällisellä piti paikata virhe. Ja blogin hengen mukaisesti, myös burgeri pääsee kuviin. J

Kaikkea kummaa sitä apteekista löytyy. Toisaalta tämän tyyppiset putkilot ilmeisesti kuuluvat lajiin. Vielä puuttuu, että paikalliselle huoltoasemalle on unohtunut lääkelaukku.

Niin sanoi Leo-Pekka Tähti. Aamu alkoi pyörähuollon merkeissä ja jatkui lätäköitä lävistellen. Lounas syötiin perinteiseen tapaan olyttynnyrissä. Tänä vuonna kuitenkin edes vähän lämpimimmissä merkeissä. Pientä kielimuuria oli taas havaittavissa, mutta alkuruuaksi "Halloween-keitto", joka paljastui luonnollisesti kurpitsakeitoksi toimi oikein hyvin. Kilometrimääräkin hieman kasvoi eilisestä ja huomenna jatketaankin sitten viimeisen ajopäivän merkeissä.

Eilinen päivä meni tosiaan puolaillessa ja sateita pelätessä. Ei niitä eilen tullut, mutta viime yönä tuli sitten kunnolla, eikä se aamustakaan paljoa muuttunut. Kurapyöräilyt ja aamun lääkärikäynnit vähän verottivat kilometrikertymää, mutta mukavastihan tuota on kolmeen päivään kertynyt: 138 km ja korkeuseroa 3440m.

Jotenkin on viikonaloitusmeininki, kun heti aamiaisen jälkeen toinen lotraa litran vettä pyöräilyrepun pohjalle ja toinen testaa miltä tuntuu täräyttää silmäkulma hyllykköön. Tulipahan sitten käytyä paikallisella lastenlääkärillä. Nallea en saanut syliin teippauksen ajaksi, mutta mies on taas elämänsä ajokunnossa.

Se aika vuodesta taas. Täältä pääsee katsomaan meikäläisen (ja muittenkin) tuotoksia. Ja tietenkin äänestämään. Se meikäläisen versio on numero 14 "Muna". Lyhärikisan äänestys    

Päiväretki Puolaan. Nälkä meinasi päästä yllättämään ja kun se auki oleva ravintola löytyi, lähti tilaus ehkä kevyesti lapasesta. "Iso vai pieni pitsa?" No iso tietenkin. Ja alkukeitot. Pitsalle katettiin sitten lopulta oma tuoli pöydän viereen.

Täksi viikoksi hypättiin kesästä syksyyn ja ilmeisesti ensi viikolla syksystä talveen. Tuttu kohde viime vuodelta ja kun tällä hetkellä sääennuste arveli eilistä viikon ainoaksi aurinkoiseksi päiväksi, piti ottaa ronski startti. Ensimmäisen päivän kilometrimääräksi valikoitui penkinsahaushengessä Suomen olympiavuosi. Jotta liioittelun vaaraa ei olisi, niin todettakoon, että sen ykkösen ja ysin voi jättää luvusta pois. Matkan varrella maistui kaikki eväät, erityisesti grillattu juusto ja kunnon levy mustikkapiirakkaa jäi mieleen. Ainoan selkeän miinuksen päivään toi illaksi fiilistelty hampurilainen. Purilaiset loppuivat juuri ennen tilausta, joten blogipäivitys ei päätynyt ihan perinteisistä periteisimmäksi.

Turkista pois, yö Helsinki-Vantaan parkkiksella ja sinivalkoisin siivin kohti uutta määränpäätä. Urheilu jatkuu, mutta vähän eri lajin muodossa (jutun kuva ei liity tapaukseen).

Siinähän se viikko sujahti ja tänään olikin sitten viimeinen kokonainen päivä perillä. Huomenna vielä tehokkaat aamupäiväwaket ja sitten taas (hyvin pieneksi) hetkeksi kohti Suomea. Viimeisen illan kunniaksi vedin tietenkin kunnon megaähkyt illallisella ja nyt kelpaa köllötellä mahan kanssa. Toivon mukaan on laskenut huomiseksi, koska tuohon altaaseen ei tankkeria mahdu.

Ei ole meikäläinen kyllä tähän temppuun pystynyt millään vehkeellä, eikä missään elementissä. Eikä varmaan tämän jälkeen ihan heti kyllä pystykään. Tietysti aina voisi vähätellä, että tuo Hipnoticsin possujuna on niin pitkä että siinä ehtisi päällä kutomaan sukan, tekemään auton koneremontin ja kirjoittamaan keskiverron suomalaisen romaanikirjailijan tuotannosta puolet. Mutta ei sitä vanhan miehen pidä vähätellä, vaan kerrankin nauttia.  

Ihan joka aamu en sentään seitsemäksi mee. Mutta karu totuushan se on, että työviikko on tämäkin viikkoa ja duunia on saanut painaa joka päivä. Onneksi sentään työskentely-ympäristö on suunnilleen kohdillaan. Heidi on lomaa ja siksi aikaa ottaa kuvia meikäläisestä tekemässä niitä töitä.

Aina yhtä osuva vanha fraasi toimii niin Italiassa kuin Turkissakin: joku paikallinen hedelmä.

Tänään oli vissiin se vilpoisempi päivä. Puolipilvistä ja lämpötilakaan ei käynyt kuin 27 asteessa. Joutui jopa turvautumaan illalla paljuun ja Heidi viiden millin märkkäriin. Samoilla varusteilla wakettiin viimeksi Suomessa, kun veden lämpötila oli 12 astetta. Ilmeisesti ei nyt tullut vilu viereen. 

Viisi tuntia lentokoneessa, toiset samanlaiset lentokentällä ja aamuyön huonot kolme tunnin yöunet vs. kunnon porvarilliset yhdeksän tunnit lepit sängyssä. Kyllä jälkimmäinen tuntuu ja näkyy vesilläkin. Homma kulkee vähän paremmin ja ainakin obstaakkelien puolesta paikka on huippuluokkaa.

Mitenkään Suomen wake-mahdollisuuksia väheksymättä, on se laji vaan erilainen kun lämpöä on kolmisenkymmentä astetta ja aurinko paistaa. Portille asti riitti jännitystä mahdutaanko koneeseen ja Turkin päässä lisäjännitystä siitä, missä vaiheessa joku muistaa tulla lentokentältä hakemaan. Mutta sentään puoli viideltä aamulla sai painaa jo päänsä petiin ja tänäänkin jaksoi sentään vähän vesille fiilistelemään. M