testi varmuuskopio

Folvenin leirintäalueen muutamia vuosia sitten ostanut Fred Syversen on saanut alueella paljon uutta aikaiseksi pyöräreittien ja tapahtumien muodossa. Erdaleniin pultattu kiipeilykallio oli mennyt meikäläiseltä kokonaan ohi, mutta sen olemassaolo selvisi tällä reissulla ostetusta opuksesta. Perjantaipäivän päätti siis vielä pienet iltakiikut.

Suppailu ja siihen yhdistetyt pikkupulahdukset luonnollisesti kuuluvat hellekelien ohjelmaan. Erityisesti kun Strynsvatn oli peilityyni. Siispä perjantaipäivä menikin rattoisasti sinitaivaan alla kelluessa.

Romsdalista oli niin lyhyt matka Ålesundiin, eikä hetkeen oltu isossa kaupungissa käytykään, joten torstaina tehtiin lounasretki tuohon saarikaupunkiin. Suppailu oli suunnitelmissa, mutta sopivan paikan etsimisessä meni sen verran pitkään että tyydyttiin fiilistelemään kaupunkia jalat tukevasti maan kamaralla. Kun hellelukemia oli vihdoin luvattu pariksi päiväksi, piti vielä valita seuraaviksi päiviksi kohde, jossa saataisiin minikesästä kaikki ilo tehokkaasti irti. Kuten arvata saattaa, päädyttiin suuntaamaan vielä kolmannen kerran Stryniin tällä reissulla. Ennuste ei valehdellut, vaan perjantaina päästiin aloittamaan kesän vietto poimimalla aamupalamarjat vaunun ovelta.

Via Ferratan jälkeen keli oli niin kaunis, että eihän sitä malttanut lähteä samantien ajamaan, vaan päätettiin jäädä vielä fiilistelemään iltaa ja kulunutta päivää Åndalnesiin. Asiaan vaikutti toki myös kaupungin sympaattisuus. Muna sataman matkaparkkiin, kaupasta hodarikamat mukaan ja grilli tulille hiekkarannalle vuonon rantaan. Hyvän päivän kruununa sääennustekin oli muuttunut seuraaville päiville ja luvassa saattaisi olla Keski-Norjaan jopa helteitä. Muutettiin siis vielä kerran suunnitelmaa ja hylättiin pohjoinen paluureittinä.

Loppureissun reittilotto osoittautui hankalaakin hankalammaksi. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä pikainen pistäytyminen Saksassa ja Hollannissa, mutta muutama uutisotsikko sai mielet muuttumaan. Nykyisille sijainneille Norjan keskiosiin taas luvattiin melko kehnoa säätä loppuviikosta, joten sekään ei vaihtoehtona houkutellut. Koska pohjoiseen oli suhteellisen poutaista luvassa päätettiin sopeutua tulevaan pitkään ajomatkaan ja alkaa nielemään E6:sta kilometri kerrallaan. Oppdalin kohdalla tuli kuitenkin viime hetkillä villi idea. Romsdalissa olisi mielenkiintoiselta vaikuttava Via Ferrata ja vielä keskiviikoksi olisi luvassa kohtuullista keliä sen valtaamiseen. Tiukka käännös siis vasempaan ja kohti Åndalsnesia. Viime hetken valinta osoittautui monessakin mielessä nappivalinnaksi. Sateet vältettiin, Via Ferrata oli mukavan rento ja reitin lopussa saatiin vielä nauttia pullakahveet auringossa. 

Pistäytyminen Strynissä venähti lopulta kolmeen päivään, kun sunnuntaisateita ei lopulta kuulunutkaan ja maanantaina kävi vielä aurinkokin pikaisesti tervehtimässä. Jokohan se nyt oli kausi siinä? Alkuviikosta käynnistyi loppureissukohteiden suurarvonta. Tuttua puuhaa yleisestikin, mutta tällä reissulla vaikeuskerrointa asiaan lisää, että perinteisten sääennusteiden, harrastushalujen ja pitkien kohdelistojen lisäksi oman mausteensa soppaan tuovat koronatilastojen spekulointi ja maahtantulosääntöjen setviminen.

Reissussa on joutunut tottumaan siihen, että peseytymispaikkojen privaattiasteesta joutuu silloin tällöin tinkimään. Harvemmin puron vastarannalle kuitenkaan on kertynyt naispuoleisia katsojia ihan laumoiksi asti. Tosin tälläkin kertaa suurin osa käänsi häveliäästi päätään pois pulahduksen ajaksi.

Sukset oli tämän kauden osalta jo ainakin henkisesti pistetty naulaan, mutta heinäkuun talvikelien paluu pisti harkitsemaan asiaa uudelleen. Ja kun nyt valmiiksi oli jo Lillehammerin kupeessa, ei paljoa maksanut käydä tarkastamassa onko viileä keli pitänyt Strynin lumisena. Ja olihan se. Hämmentävää kun heinäkuun lopussa voi suoraan autolta heittää sukset hangelle ja lähteä skinnaamaan tai keskuksella laskea Korta tielle asti (myönnettäköön, että siinä joutui sentään lopussa tekemään noin minuutin pituisen kivikossa kikkailun).

Jotkut ihmiset tekevät tavalliset asia tylsän tavallisesti, toiset taasen venyvät hissilipun ostossakin mitä mielikuvituksellisimpiin asentoihin. Näytön sijoittelu alas aiheutti kuulemma häikäisyongelmia. Sen siitä saa, kun on syntynyt honkkeliksi.

Bike park -tarjonta on tänä kesänä ollut vähän totutusta heikompaa. Trysilissäkin alkoi menemään jo kelien puolesta nenä jäähän, joten päätettiin siirtää leiri satakilometriä länteen Hafjelliin. Ihan yksin ei tarvinnut tälläkään kertaa keskuksen parkkiksella karavaanaroida, vaan kunnon telttakylä oli odottamassa tulijoita lempeässä auringonpaisteessa. Tässä keskuksessa tuntuu kaikki varsinaisen aktiviteetin ulkopuolelta toimivan: hissilippujen helppo automaattiosto, hyvät pyöränpesu-, suihku- ja vessamahdollisuudet ja hommassa muutenkin tekemisen meininki. Itse poluille ei kyllä ole hirveästi uudistuksia tai panostuksia näkynyt, eikä sen suhteen tullut yllätyksiä tälläkään kertaa. Onneksi perustaso on kuitenkin ihan riittävä, parin päivän hissihassutteluihin. Jotain pyöräilyyn liittyvää uudistusta oli sentään tullut uuden pump trackin muodossa, joka oli kyllä pisin, mitä itse olen koskaan nähnyt.

Koska kyseessä on parillinen vuosi, on tällä kertaa vuorossa taas perinteinen pannuakka.

Viime kesänä oli vaunun jääkaapin turhan lämpenemisen kanssa ongelmia ja täksi kesäksi Munan varustukseen lisättiin erillinen tuuletin jääkaapille. Hyvin ovat pysyneet marjat vilpoisina ihan pelkästään jääkaapin ovessakin, tosin osasyynä saattaa olla myös Norjan raikas kesäsää.

Viikohan Trysilissä sitten lopulta vierähti. Tänä vuonna eivät kelit pelkästään hellineet, vaan vesisadekuuroja tuli melkeinpä jokaisena päivänä, viimeisenä sade ja aurinko vaihteli suunnilleen viiden minuutin välein. Tämän vuoksi rullailtiin suurimmaksi osaksi Gulliassa, mutta tuli sitä sentään pari uutta ja muutama vanha luonnonpolkukin testattua. Ja rakennusprojekteista päätellen Gulliassakin riittänee tulevaisuudessa uutta ajettavaa.

Kerran neljään vuoteen täytyy jättää grillin ritilä johonkin sattumanvaraiseen paikkaan. Tällä kertaa se ihmettelee maailmaa Kaupangerin vuonon rannalla (halukkaat saavat noutaa ja pitää, tarkemmat koordinaatit annetaan pyydettäessä). Vanha grillimalli oli sen verran hyvä, että piti oikein netittää, mistä rautakaupasta löytäisi vastaavanlaisen. Lopulta koukattiin Oslon kautta grilli- ja toppavaateostoksilla tulevia säitä ajatellen. Sitten nokka kohti Trysiliä ja uutuusostos testiin.

Kun viimeksi Nesbyenissä käytiin, törmättiin joka puolella metsää erilaisiin polunrakennustöihin. Nyt oli siis aika tulla ottamaan selvää, mitä parissa vuodessa on saatu aikaiseksi. Ja olihan tuota esimerkiksi 2,6 kilometrin pituisen runsasbermisen flowtrailin sekä parantunteen polkujen kyltityksen muodossa. Yleellinen pummiparkkipaikka polkujen lähtöpisteessä järven rannalla oli onneksi entisellään. Paikan kehitys näkyi myös kävijämäärässä ja shuttle-paku rallasikin tietä ylös tasaiseen tahtiin. Pihiys iski kuitenkin meihin ja valittiin kiipeämiseen kymmenen minuutin autokyydin sijaan neljänkymmenen minuutin luomumetodit. Kun tien oli mankeloinut ylös kolmeen kertaan ja siihen päälle vielä kertaalleen tunkannut pyörän Kleverudnattenin huipulle oli olo kohtuullisen täyteläinen. Seuraavan aamun herätys sadepisaroiden ropinaan vaunun katolla ei siis yhtään haitannut mieltä. Ensimmäinen välipäivä yli viikkoon.

Hemsedal on Norjan vanhin Via Ferrata -reitti. Ihan täyttä varmuutta ei ole, onko se myös tylsin, mutta uskoisin että kärkisijoja hätyytellään myös tässä sarjassa. Joka tapauksessa reitin luonne, sadekuurot ja kunnon kylmä puuskittainen tuuli pitivät huolen, että reitillä tai huipullla ei juuri vitkuteltu.