testi varmuuskopio

Antti lähti kohti kotia ja kesää. Sama suunnitelma oli itsellänikin, mutta kun ennusteesta pystyi vielä kertaalleen kaivamaan mahdollisen aurinkoisen hetken, piti se vielä yrittää käyttää hyväksi. Puoli kuudelta herätys ja sadan kilometrin siirtymä kohti Kåfjordia. Meikäläinen oli vähän myöhässä, aurinko taasen ajoissa ja näytti siltä, että yhteinen aikamme jäisi vähiin. Eipä ole tullut aikoihin pisteltyä monoa toisen eteen tuohon tahtiin ja ilmeisesti keltainen pallo arvosti ponnistelujani siinä määrin, että päätti pysyä näkyvissä hieman pidempään. Kun on pistellyt opaskirjan 4-5 tunnin reissun kahteen ja puoleen tuntiin, tarkoittaa se meikäläisen tapauksessa, että näillä jaloilla ei pariin päivään tehdä paljoa päiväkävelyä ihmeellisempiä suorituksia. Ja kun laskukin hipoi maisemiltaan ja lumeltaan lähes täydellistä, tähän lienee hyvä päättää kevätreissu. Eli moottimarssi kohti Mansen kevättä saa luvan alkaa.

Toukokuun puoliväli ja äitienpäivä, mutta sehän ei ole lumisateen este. Ja hiutaleina tuo tuprutteli ihan merenpinnan tasolle asti. Näkyvyyttä ei luonnollisesti puurajan yläpuolella ollut, mutta kun on mahdollisuus metsälaskuun ja vielä sivistyneesti päiväsaikaan, pitihän asiasta ottaa ilo irti.

Toivon mukaan käytös oli riittävästi toivotun mukaista.

Tai jos nyt tarkkoja kello ei lyönyt lainkaan eikä ollut viisi. Sen sijaan lauantaina kello 1.30 herätyskello piipitti kahden tunnin makoisten yöunien jälkeen. Hammaspesu, laskuvaatteet päälle ja autoon. Tällaiset lähdöt eivät varsinaisesti kuvasta meikäläisen perusluonnetta, mutta kun muutenkin myrskyisän viikon kaikkein myrskyisimmän päivän aamukuudeksi on luvattu koko viikon kaunein sää, pakkohan se on yrittää käyttää hyväksi. Kone lähti käyntiin juuri niin yskähdellen kuin kuvitella saattaakin. Enkä tässä tapauksessa tarkoita autoa. Mutta yr.no piti lupauksensa ja huipulla ihailtiin auringonpaistetta eikä laskussa tai lumessakaan ollut valittamista. Homma olikin aiheellista kruunata hotelliaamiaisella Nordkjosbotnissa ja sitten vaunun uumeniin uinumaan ja myrskypäivää viettämään.

Kuten edellisen illan nukkumaanmenoajasta pystyi arvaamaan, tämä aamu ei ollut sähäkin. Eikä kyllä kelikään mieltäylentävin, vaan ennusteen mukaisesti tuulinen, harmaa ja sateinen. Jostain saatiin kuitenkin kaivettua into lähteä katselemaan kuruja. Ja löytyihän niitä useampikin kappale. Samalla löytyi myös iso kivi. Siinä sitten katseltiin kuruja. Ja kiveä. Vesisateessa. Sitten käännyttiin takaisin ja laskettiin liimalunta takaisin autolle. Porotkin tyytyivät tälle päivälle näyttämään vain takalistojaan.

Rovaniemen insinööriopiskelijakin muuntautui vapun jälkeen vapaalaskijaksi ja suuntasi Tojonsa tänne saaristoon. Lunta on viime viikot tullut kyllä hyvin, mutta näkyvyyttä ei sitten liiemmälti ole ollut tarjolla. Eikä asia korjaantunut Kvalöyalla, pikemminkin päinvastoin.  Sopiva aikaikkuna kuitenkin avautui ja koska valoa riittää, ei iltamäki tuntunut pahalta idealta. Taisi olla muutama paikallinenkin kärkkynyt yrnoa, kun parkkipaikalle kertyi yhtäkkiä autoja toistakymmentä. Unirytmille ei tietysti tee hyvää kun syö päivällisen kello yksi yöllä, mutta muuten jo nurkan takana oleva keskiyön auringon aika on kyllä yksi lemppareista.

Rombakin vuonon pohjassa tuli lojuttua samalla paikalla sen verran pitkään, että mökkinaapuri odottaa varmaan jo ensi jouluna korttia. Oli siis ehdottomasti jo aika vaihtaa maisemaa ja ottaa suunta kohti Kvalöyaa. Lumi- ja räntäsateessa ajaminen tekee vaunuun melkoisen jäisen pintakoristuksen, joka ei ulkonäöstään huolimatta ole todellakaan suklaata. Sen verran on meikäläisessäkin esteetikon vikaa, että tuollaisen ilmestyksen tuominen näin kauniiseen paikkaan olisi vähintäänkin ympäristörikosta vastaava synti. Sen vuoksi piipahdus Tromsan lentokentän itsepalvelupesulassa oli vaivan arvoinen.