testi varmuuskopio

Peseytyminen on usein päivän kohokohtia. Ja parhaissa leiripaikoissa fasiliteetit ovat tähän toimintaan täydelliset. Kylpypaikka löytyy luonnollisesti etupihalta. Varvasvälien puhdistamiseen vaaditaan sitten jo eirtyisempää kalustoa.

Fannaråken. Tämä on useasti osunut kauden päätösmäeksi. Joskus ihan tarkoituksella, joskus taasen sattumalta. Suurempaa suunnitelmaa ei päivän asettumisesta laskukalenteriin ollut, mutta tällä hetkellä on vahva tunne, että laskukausi olisi sopiva lopettaa tähän. Komeat maisemat, mitä mainioin keli, hienoa hiihtelyä ja idyllinen leiripaikka mäen juurella. Vaikea kuvitella, että parempaakaan kokonaishiihtoelämystä enää tänä kesänä olisi tarjolla. Aika näyttää, mutta nyt saa ainakin toiminnan painopiste siirtyä vahvasti kahden renkaan päälle.

Stryn jäi tällä erää taakse. Artistit jättävät kuulemma aina oman kirjoituksensa Tavastian takahuoneen seinään. Kun tässä lähinnä ollaan oman elämämme artisteja, eikä tussilla töhertelty muutenkaan sovi tyyliin, ei lähdetty sotkemaan paikkoja. Kiitos uuden etuteltan ja kohtuullisen pitkäksi venyneen visiitin, jätettiin kuitenkin joksikin aikaa oma merkki leiripaikalle muistuttamaan käynnistä.

Taisi keskuksen lipunmyynnin pitkän linjan ammattilaiselta loksahtaa leuka myyntitiskiin, kun sen meiltä totutun ainaisen kertalipun sijaan tilaus oli tällä kertaa "Kaksi kolmen tunnin lippua, kiitos". Kun lunta tuntuu riittävän ja se on sitä laadukkainta kesäloskaa, pomppu- ja hassutteluhaluja tulee setämiehellekin. Tässä olivat varmaan kauden viimeiset hissihiihdot ja muutenkin alkaa laskukausi ehkäpä olla lopuillansa. Eli ensimmäiset henkiset lapionpistot lähtokuoppien kaivamiseen ja uuteen kohteeseen siirtymiseen on aloitettu.

Tämän vuoden reissusuunnitelmassa oli kantavana teemana pysyä hieman pidempään paikallaan jokaisessa kohteessa. Jotenkin vain alkaa tuntua, ollaanko oltu jo vähän turhankin kauan, kun katsellaan saman käyntikerran aikana jo toiset juhannuskokot.

Juhannuspäivän laskemiset jäivät välistä lähinnä sen takia, että meikäläinen kömpi ylös sängystä yhdentoista aikaan. Vähän oli ukkosta ilmassa ja iltapäivän ratoksi tehty pyöräily oli melkoisen hiostava kokemus. Perinteinen tuttu polku järven toiselta puolelta leirintäaluetta vastapäätä. Onhan tämä useamman kerran menty, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun muistettiin ottaa mukaan otsalamppu. Lopun lepakkoluolassa ei siis tällä kertaa tarvinnut pelätä törmäävänsä isompiin kivenmurikoihin vaan sai nautiskella kummitusjunamaisesta tunnelmasta täysillä.

Juhannushelle rantautui Stryniinkin. Kun viisari kohoaa +27 asteeseen ja järven pinta on täysin tyyni, ei laskeminen tule ensimmäisenä mieleen. Sen sijaan oli aika tarkistaa kelluvatko sup-laudat vielä talven jäljiltä. Kolmetuntinen järvellä ei kuulunut ehkä ärhäkkäimpien urheilusuoritusten joukkoon, vaan välillä laudan päällä makoillessa hiivittiin jo melkein iltapäivänokosten puolelle. Illalla teki toki vielä juhannussaunaankin mieli. "Sen kun menette, jos lämmitätte itse", totesi leirintäalueen isäntä ja pudisteli päätänsä ilmeisesti miettien, miten jollakulla tulee mieleenkään saunoa tällaisella ilmalla. Sitten vielä grilli tulille, kuusi burgeria työstöön ja täydellisen yöttömän yön elementit alkoivat olla kasasssa.

Otsikossa oleva nimi ei taida ihan virallinen olla, mutta kartassa ei tämän huipun kohdalla muuta lue ja tämä on ainoa millä olen kuullut sitä kutsuttavan. Nimi on kyllä looginen, kun keskuksen huipulta katselee taivaanrannan silhuettia jäätikön yli Nukenin suuntaan. Tämän huipun juuren ohi on tullut hiihdeltyä kymmeniä kertoja, mutta aina on ollut Nukenin kutsu niin iso, että ylhäällä ei ole tullut käytyä. Ja kun tässä on nyt useampana päivänä verestelty vanhoja muistoja, oli jo aikakin kokeilla jotain uutta. Nimi ei ollut tällä kertaa kuvaava huipulla hengailun suhteen. Vaikka keli muuten olisi soveltunut kohtuullisesti auringonottoon, piti kunnon puuskittainen tuuli huolen siitä, että sukset käännettiin melko nopeasti alas jäätikköä kohti perinteista "ensimmäistä mutkaa". Jos klassikot ovat lähipäivinä toimineet hyvin, ei tämäkään uusi variaatio pettänyt.

Kun nyt päästiin makuun pitkään aikaan repertuaarista poissa olleiden mäkien suhteen oli lumivyörytutkimusaseman viereinen nimihirviö Saetreskarsfjellet luonnollisesti otettava mukaan kokeiluihin. Nousun hieman vaihtelevasta näkyvyydestä huolimatta ihmeteltiin päivän jälkeen, miksi täälläkään ei ole tullut useammin käytyä. Helppoa ja makoisaa kaahailua ryyditettynä kesälaskuun kuuluvilla puronylityksillä ja evästyksillä.

Vaunupannupitsareseptiä on kevään aikana hiottu ja nyt on saavutettu se piste, että sitä kelpaa jo esitellä Heidillekin.

Kissoista huolimatta lasku on tänä vuonna varsin laadukasta. Ja vaikka puhtaalle paperille on mukavampi piirtää, riittää tuossa vielä paikkoja omillekin jäljille.

Ylähissi ei ole keskuksella toiminut enää vuosiin. Sen sijaan viimeisen parin vuoden aikana on viritelty käyntiin kissahiihtotoimintaa. Sinällään mukavaa, että senkin myötä keskus on herännyt pahimpien vuosien ahdingosta uuteen eloon. Mutta kieltämättä hetkellisesti kyrsii, kun on puolitoista tuntia taapertanut ylämäkeen ja viimeisen vartin aikana hurahtaa kissa ohi tuoden toppiin parisenkymmentä iloista ja vähemmän hienhajuista hiihtäjää nauttimaan tuoreesta lumesta.

Aurinkokin alkaa pikku hiljaa vierailla taivaalla entistä useammin. Ensimmäinen päivä keskuksella ja otettiin heti kunnianhimoiseksi tavoitteeksi Nuken ja tielle lasku Videseterille. Kumpikin onnistui, mutta loppulabyrintin ratkaiseminen otti tällä kertaa useamman yrityksen. Liekö syynä se, että vaihtoehtoisia reittejä oli tarjolla ehkä liikaakin. Illalla tuli mieleen, ettei Nukenin harjanetta ole tullut ihan pariin vuoteen laskettuakaan. Piti ihan tarkistaa. Olihan siitä pari vuotta. Eli yhdeksän.

"Taidanpa laittaa juhannuskokon tulille tänään illalla kello yhdeksän. Tervetuloa!", totesi leirintäalueen tuttu isäntä lauantaina viiden aikaan iltapäivällä. Helppohan se on tietysti tuollainen ex tempore -suunnitelma toteuttaa, jos sattuu omistamaan oman sahan, kosolti rantaviivaa ja jokseenkin joustavan käsityksen juhannuksen ajankohdasta. Pidemmän juttelun jälkeen selvisi, että hänellä on tapana poltella pari kokkoa kesäkuun lopussa aina kun sattuu viikonlopulle sopivasti sateeton ilta. Kohtuullisen paineeton tapa juhannuksen vietolle, vaikka ei ehkä sovi suomalaiseen käsitykseen keskikesän juhlasta. Mutta mikäs siinä, uudet perunat tulille ja alle saunominen ja uinti. Siinähän ne juhannuksen tärkeimmät elementit olivat kasassa ilman sen kummempia suunnitelmia. Päälle vielä uimaretken vesisade ja täydellinen sateenkaari.

Vihdoinkin sääennuste alkoi näyttää siltä, että Stryniin olisi järkevää lähteä suuntaamaan. Ihan pelkkää viime kesästä tuttua auringonpaistetta aamusta iltaan ei sentään ollut luvassa, vaan kellon sai asettaa herättämään aamukuudelta, jotta ulkoilut olisi hoidettu ennen puolta päivää. Vakioitu aloitus Blåtindenillä ei pettänyt tälläkään kertaa vaan homma hoitui niin kuin pitikin, aamuauringon paisteessa. Pitkästä aikaa näytti myös siltä, että Dalsnibba voisi olla alas asti laskettavissa. Painopiste lauseessa oli konditionaalissa ja enemmän tuosta reissusta tuli seikkailu kuin varsinainen lasku. Mutta sekin homma tuli taas hoidettua hetkeksi alta pois. Pääasia kuitenkin päivässä oli, että viidestoista "stryninreissu" on taas virallisesti Strynin reissu.

Kun sadepäivän vuoksi ei Jotunheimenissa mäkeen päästy, oli kuitenkin mukava tehdä pieni kävelylenkki Leirdalenissa. Sitä kun päästää hiljaisuuden laskeutumaan ylleen, huomaa nopeasti kuinka sielukin vaipuu meditatiiviseen tilaan kaiken ja on vain yksin luonnon keskellä.  

Sääennuste ei nyt oikein tuntunut osuvat kohdilleen kesälaskujen suhteen, joten kolmen päivän etelänloma Nesbyenissä ja pyöräilykauden aloitus oli paikallaan. Parin vuoden tauon jälkeen on homma täällä mennyt eteenpäin tasaisen varmalla tahdilla kuin Juti mestaruusjuhlissa ja uutta polkua oli tullut melkoisella tahdilla. Muuten meininki oli pysynyt sentään samana ja paikka on edelleen Norjan Texas. Kukaan ei kylän autoista päätellen ole kuullutkaan bensan hinnan nostosta ja paikallisradio soittaa countrya. Heidikin adaptoitui tunnelmaan niin nopeasti, että hankki itselleen punaniskan jo ensimmäisen aurinkoisen päivän jälkeen.

Kun on muutaman vuoden putkeen saanut nauttia lähes jatkuvasta auringonpaisteesta, aito norjalainen kesä pääsi vähän yllättämään. Perinteisiä juttujahan nämä toki ovat menneisyydestä. Arvotaan autolla, uskaltaako lähteä kun huippua ei näy. Mietitään, mikä mäki olisi paras valinta. Ihmetellään matkalla kontrasteja, kun välillä näkee hädin tuskin metrin eteensä ja välillä aurinko puhkaisee pilvet ja näkyvyyttä on yhtäkkiä kymmeniä kilometreja. Huipulla odotellaan aukkoa ja pelätään, ettei sitä tulekaan. Samalla mietitään, onko lumi tällä kertaa pikaliimaa, epoksia vai erikeeperiä. Perinteitä on monenlaisia. Toiset haluaa pitää ja ilman toisia taas pärjäisi varsin hyvin. Mutta niin kauan kuin lunta riittää, nämä ovat pieniä huolia. Ja aurinkokin tulee aina lopulta esiin, kun vain jaksaa odottaa riittävän kauan.