testi varmuuskopio

Järvsön perinteinen pitsabuffet vaihtui tällä kertaa privaattiversioon vaunussa. Koska jäätelökonetta ei Munasta toistaiseksi löydy, jouduttiin ne sentään vetämään vielä hotellilla.

Alun vaikeuksien jälkeen näistä neljästä päivästähän tuli olosuhteiden osalta  täydelliset. Ainakin Åre-asteikolla. Kerrankaan ei ole liian kylmä, liian kuuma, liian kuraista, liian kuivaa, liian tuulista tai liikaa tungosta. Mitä nyt lunta on pikkuisen, mutta ei sitäkään häiritsevästi. Ainoa huono puoli tässä asetelmassa on, että perinteiset hyvät selitykset ajon sujumattomuudesta ovat poissa käytöstä.

En mitenkään väheksy oman asenteen vaikutusta onnistuneeseen päivään. Hyvällä mielellä ja kunnon eväillä saa vähän pilvisemmänkin kelin muuttumaan auringonpaisteeksi. Mutta aika taikuri saa olla, jos aikoo muuttaa ensimmäisessä kuvassa olevan perjantain fiiliksen samaksi kuin jälkimmäisessä kuvassa olevan lauantain.

Edelliseen postaukseen viitaten, se pääasia: porkkanakakku oli taivaallisen hyvää.

Meikäläisen porkkanakakkuhimo alkoi saavuttamaan sen verran suuret mittasuhteet, että Heidi netitti Svegissä mahdolliset apua tarjoavat kahvilat. Löytyihän sellainen ja vielä bonuksena elokuvateemalla. Isohko kahvila, jonka jokainen huone, mukaanlukien vessat, oli sisustettu eri elokuvien teemaan. Löytyi niin Coctail, Indiana Jones, Manaaja ja Perjantai 13. Homma ei myöskään rajoittunut pelkästään sisustukseen, vaan leffojen juonista oli napattu mukaan pieniä yksityiskohtia ja koukkuja. Omaksi suosikikseni nousi huone, joka oli omistettu yhdelle parhaista koskaan tehdyistä elokuvista (ja samalla omaa varmasti maailman huonoimmmin suomennetun elokuvan nimen).

Jotenkin viimeisimmät päivät ovat tuntuneet liikunan suhteen hieman tahmaisilta. Pieni laskutoimitus taisi paljastaa syynkin: viimeisestä välipäivästä oli kulunut kaksi ja puoli viikkoa. Onhan tuossa välissä ollut vähän kevyempiä päiviä joukossa, mutta nyt oli aika panostaa rentoutumiseen ja laiskotteluun oikein kunnolla. Pummiparkki järven rannalta: check, riippumatto: check, kirja: check, sopivan lämmin auringonpaiste: check ja kylmä olut: check.

Tapoihin kuuluu, että Trysilin perään poiketaan Sälenissä. Jo pelkästään fillarointifasiliteetit riittäisivät tähän hyväksi syyksi, mutta voihan siinä samalla vaikka ihmetellä kuinka monelle eri tunturille voi saman hiihtokeskuksen rakentaa. Itselläni iski heti rajan jälkeen tarve periruotsalaiselle fika-hetkelle kera tummapaahtoisen kahvin ja porkkanakakun. Tähänkin olisi ollut mitä loistavimmat mahdollisuudet, mutta kaikkea ei ehdi, joten tällä kertaa priorisoinnissa pyöräily vei pidemmän korren. Kokonaan en kuitenkaan toivosta luopunut. Mahdollisuuksia toivon mukaan tulee vielä useita.

Yllätyssade. Siinäpä tämän kesän tunnussana. Vaikka kolmessa eri ennusteessa ei näy asiasta merkkiäkään, aina jonkin nurkan takana väijyy kuuro, joka odottaa oikeaa hetkeä iskeä päälle. Valtion vaihto ei asiaan vaikuttanut, vaan pisarat tervehtivät heti kun Ruotsin raja oli ylitettyä. Onneksi kyse on nimenomaan kuuroista ja myrskyn jälkeenhän on aina Kari Tapio sekä loistava tilaisuus tallentaa ruotsalaisen metsäjärvi juhlavalaistuksessa someen.

Etuteltan suojissa on mukava nauttia Trysilin perinteisen lämpimästä kesäyöstä. Illallistunnelmaa luovat kesäisen letkeä vaatetus ja täysillä puhaltava lämppäri.

Viisi päivää tuli taas Trysiliä rullailtua. Eikä tälläkään kertaa tarvinnut pelkästään vanhoja polkuja katsella. Uusia reittejä oli tullut kaksi hissille ja yksi Gulliaan. Vakiokohde pysynee siis lähivuosinakin listoilla.

Taas parillinen vuosi. Ja vaikka ei juhannus olekaan, nautin täysin siemauksin vapaavuodesta löylyveden hakuun.

Tämä näky herätti pohtimaan tapahtumia, jotka ovat tähän lopputulokseen johtaneet. Mielessä pyöri useampikin teoria: Halu erottua joukosta Käyttöohje jäi lukematta Lomamatkaan valmistautuessa auto oli ajettu talliin eri päin kuin yleensä Tuli pelattua klassista tukkihumala-leikkiä, juuri ennen asennusta Kyydissä on pelkästään twintip-suksia "Lomalla nyt tulee muutenkin pakiteltua enemmän" Pienen googlettelun jälkeen todennäköisin selityskin taisi löytyä, vaikka se on ehkä asteen verran näitä vaihtoehtoja tylsempi.

Vaikka itsenäinen robottiruohonleikkuri onkin mitä mainioin keksintö, olen silti salaa tyytyväinen, että tämän kalibeerin vehkeet toimivat kaukohjauksella. Ja mielellään vielä niin että tuota ei ohjasteta lähikuppilan ikkunasta kahvimukin ääreltä.

"Hafjell - hissipyöräilyyn hyvä, pummiparkkeiluun paras". Siinäpä oma ehdotukseni keskuksen uudeksi mainoslauseeksi. Eipä siinä, reititkin riittäisivät hyvin motiiviksi parin päivän piipahdukselle, mutta kun saa parkkeerata ihan luvan kanssa maisemapaikalle hissin viereen, keskus tarjoaa suihkut ja vessat ja yölläkin on seesteisen rauhallista, ei enempää voisi toivoa. Päivällä polkuja rymistellessä on myös hymy herkässä. Tosin tunnelmaa hieman haittaa reittien vieressä käyskentelevien täydellisen mielen tyyneyden saavuttaneiden elikoiden hieman syyllistävä katse. Veikkaisin niiden miettivän, mikä ihme saa rallattelemaan hiekka pölisten pitkin mäkiä, kun voisi vain rauhakseen nauttia kesäpäivästä ruohoa mutustaen.

Eihän se laskukausi sitten Fanaråkenille päättynyt, vaikka kuinka tuli niin itsellekin uskoteltua. Jotunheimenin läpi ajellessa katseltiin sääennusteita ja kun kaunis päivä oli tulossa ja näin lähellä oltiin, piti vielä ottaa kerta kiellon päälle Blåtindenilla. Ja mikäs tässä on heinäkuussa hiihdellessä, kun lunta piisaa ja edelleen saa lähteä skinnaamaan suoraan autolta. Ja samalla haitari saa lepoa satulassa istumisesta. Nyt julistan kuitenkin (jo toistamiseen) laskukauden päättyneeksi. Tämä sen vuoksi, että olla oletettavasti pituusasteissa reissun kääntöpisteessä ja lienee aika aloittaa mutkikas, mutta vääjämätön paluumatka.

"Valvoin viiteen, kun tuuli viskeli vaunua puolelta toiselle ja olo oli kuin Mikki Hiirellä merihädässä", totesi Heidi aamulla. Sama juttu itsellä, mutta itselläni oli hymy herkässä. Onhan se mukavampi herätä vartin välein tuuleen kuin kipuun. Samalla tuli täyteen viikon ensimmäinen päivä ilman kolmiolääkkeitä. Tuplajuhlan paikka, joten pulla reppuun ja Bitihornille. Samoilla nurkilla tuli tehtyä meidän ensimmäinen päivävaellus Norjassa 14 vuotta sitten. Sen jälkee ei ole tullut Jotunheimenin eteläosia koluttu kuin lähinnä ajamalla ohi. Mutta hyvältähän tuo "jättiläisten koti" näyttää tältäkin puolelta.

Eihän tuo shuttle päiväksi paljoa maksaisi, mutta jäisi hyvä ylämäkitreeni ja ruokahalu illaksi saamatta. Maistuuhan se mansikkapasta tuhannen nousumetrin jälkeen aivan erilaiselta kuin pakun penkillä istumisen jäljiltä. Nesbyenin polkujen osalta pahin nälkä alkaa olemaan jo ohi, joten lienee taas aika vaihtaa maisemaa.

Kun meikäläisen kroppa ei tällä hetkellä taivu lvi-hommiin oli syytä tyytä työnjohdolliseen rooliin ja jättää varsinainen tekeminen nuoremmille.

"Ei ole tätäkään ihan pikkurahalla ja -vaivalla pykätty pystyyn", oli varmasti kummankin ajatus ensimmäisen kilometrin rullailun jälkeen. Melkein kaksikymmentä kilometriä pitkä flow trail ja tuhannen metrin korkeuserolla Nesfjelletin huipulta Nesbyenin kylään asti. Tähän vielä lisättynä kyyti ylös useampaan kertaan päivässä uusilla nelivetobusseilla. Onhan se aina ollut selvää, että tässä maassa riittää liitua piirtämiseen, mutta se ei välttämättä tarkoita hyvää lopputulosta. Nyt on kuitenkin taiteellinen visio ollut hallussa. Tähän kokonaisuuteen kun lisää ison ja hyvin merkityn luonnonpolkuverkoston sekä toisella puolella kylää toimivan toisen shuttleilla tai lihasvoimin ylöspoljettavan "bike parkin", alkaa tämä alue olemaan pohjoismaiden ykköskohteita. Hämmentävää on myös huomata, kuinka nopeasti kehitystä on tullut sen jälkeen, kun tänne viisi vuotta sitten ensimmäistä kertaa eksyttiin.  

Eivät ne selkäkivut nollaantuneet paikkaa vaihtamalla. Sen sijaan Hemsedalissa resetointi on näemmä ainakin sujuvassa alussa. Jo toinen Hallingdalin bike park on näemmä päättänyt lähteä rakentamaan kaikki reitit uudelleen alusta. Yhdellä helpolla flow traililla ei vielä kovin pitkälle pötkitä (vaikka se onkin 8 km pitkä), mutta menosta päätelleen tähän ei olla jäämässä. Yhdeksi päiväksi täälläkin riitti hassuteltavaa kun ohitse ajoi.

"En halua koskaan täyttää neljääkymmentä", kuului viereiseltä penkiltä kun meikäläinen ulvoo kivusta asentoa vaihtaessaan ja yrittää keksiä vielä yhtä uutta poppaskonstia, jolla saisi edes pientä helpotusta oloonsa. Vaikka hyvää polkua riittäisi, ehkäpä syytä on jättää Kaupanger taakse ja toivoa, että kolotukset jäisivät samaan osoitteeseen.

Kun palautuminen ei tunnu lähtevän käyntiin, täytyy turvautua tehostuskonsteihin. Pyöräilypiirien perinteiset käyttämät veritankkaukset ja epot ovat kuitenkin jo menneen talven lumia. Sen sijaan tällä hetkellä eniten pinnalla olevat fysiologinen palautumiskonsepti tunnetaan ammattilaispiireissä salanimellä "kuusi burgeria ja coleslaw". Kuten historiassa on jo monesti huomattu, nämä konstit valuvat usein pyöräilypiireistä hiihtoon. Tässä tapauksessa järjestys meni kuitenkin toisin päin ja pari viikkoa sitten otettiin kikka käyttöön jo juhannuslaskujen päälle. Nyt kuitenkin ensi kertaa tälle kesälle blogin hengen mukaisesti dokumentoituna.