testi varmuuskopio

Ruokakauppa mainosti lähituotteena paikallisia vadelmia. Olivat peräisin n. 50 kilometrin päästa Gaupnesta. Kyllä on paikallisuus noista vadelmista kaukana fillarointipäivän retkieväisiin verrattuna.

Jälkiruokavastaavan paikka vallattiin yhdeksi illaksi ja toimesta innostunut pääruokakokki lähestyi asiaa hyvin innovatiivisin ottein. Kun samaan kippoon sekoittaa vähän kaikkea, mitä vaunun hedelmä-, keksi- ja suklaaosastolta löytyy on tuloksena jotain varmasti maistuvaa. Ihan vielä yhdellä valmistuksella ei tämä annos noussut niin klassikoksi, että sillä olisi kalenterissa omaa vuosittaista juhlapäiväänsä. Aika näyttää, tapahtuuko tämä tulevaisuudessa. Olkoon ruokalajin nimi vaikkapa Auringolasku vuonolla.

Taas osui kaksikin merkkipäivää Kaupangerissa olon ajalle: pyykkipäivä ja kansainvälinen Creme Brulee -päivä. Ensimmäisenä mainittuun on paikallisesti usein niin hyvä olosuhteet, että Sogndalin turistitoimisto voisi hyvin mainostaa aluettaan Norjan parhaaksi pyykinkuivausmaastoksi. Jälkiruokavastaava taasen kokeili paahtovanukasta ensimmäisen kerran vaunuolosuhteissa. Erinomaista tuli pelkästään näilläkin välineillä, tohon kanssa nautinto olisi ollut täydellinen.

Vaikka kesäkuussa ehdittiin Sogndalissa hyvän aikaa pyöräilläkin, nälkää jäi vielä niin paljon, että päätettiin nauttia neulaspolusta ja vuonon rannalla lekottelusta vielä reissun viimeiset päivät. Kuukauden takaiseen verrattuna jalka tuntui jo reilustikin kevyemmältä, mutta tämä kompensoitu mukavasti sillä, että kilometrejä ja korkeuseroa kertyy mittariin päivässä enemmän.

On asioita, jotka saavat joka kesä aivan yhtä hyvälle tuulelle.    

Aamu ja vilkaisu majan ikkunasta vastasi yksiselitteisesti kysymykseen, kannattiko eilinen sumuvaellus. Tosin tällä kertaa iltapäiväksi oli ennusteessa rajuja ukkoskuuroja, joten huipulla käymisen, pyllymäkien ja nopean lounaan jälkeen alkoikin sitten vastakkaissuuntainen porrasleikki. Alaspäin meneminen oli vähän normaalia tuskattomampaa, kun koko reitti oli maisemiltaan aivan uusi.

Tämä vuori on jo vuosia ollut suunnitelmissa valloittaa suksilla. Tämänkin kesän alussa homma jäi tekemättä vähäisen lumen takia. Enää ei jääty kuitenkaan odottamaan tulevia lumia vaan päätettiin tehdä edes jonkinlainen ennakkotutustuminen jaloin. Jos rehellisiä ollaan, tänäkin vuonna olisi jäänyt reissu todennäköisesti kokonaan tekemättä, jos ei olisi edellisenä iltana tullut varattua sänkyä huipun tuntumassa olevaan DNT-majaan. Sen verran voimakas oli vesisade koko tiistaipäivän ja matkaan lähtöä venytettiinkin aivan niin iltaan kuin suinkin uskallettiin. Visuaalisia elämyksiä nousu ei juuri tuonut, jos ei erityisesti nauti sumussa taivaltamisesta. Äänistä pystyi sentään välillä päättelemään että polku kulki isojen vesiputousten ohi, vaikka niitä ei näkynytkään. Vajaan neljän tunnin tarpomisen jälkeen majojen silhuetit alkoivat erottua kapealta harjanteelta. Skålalla on kaksi majaa 132 vuotta vanha muumitalon näköinen kivitalo Skålatornet ja 2016 rakennettu uusi hieno hytti näköalaik...

Koska jonkinlaista Guinnesin ennätyskirjan reittiä tässä ajellaan piti yöpaikan viereinen järvikin googlettaa. Ja kappas, Euroopan syvin järvihän se oli. Vaikka ilma ei juuri kutsunut uimaretkelle, niin pakkohan tuossa oli periaatten vuoksi pulahtaa.

Vetvikan jälkeen mielessä poltteli vielä ajatus naapurissa olevasta Hornelenistä, jossa olisi Euroopan korkein rantajyrkänne. Enemmän kuitenkin polttelivat reidet, pohkeet ja sääennustuksissa luvatut ukkoskuurot iltapäivälle. Tyydytiin siis nauttimaan aamupäivän auringosta, katselemaan lähestyviä tummia pilviä ja lukemaan taas meriaiheista kirjallisuutta. Tämänkertainen hiekkaranta oli hieman helpommin saavutettavissa.

Aamupala nautittiin eiliseltä hyväksi havaitussa ravintolassa, tosin pyydetiin tällä kertaa vaihtelun vuoksi kattaus hieman eri pöytään ja lähemmäs rantaa. Sitten vielä aamu-uinnit ja olikin aika suunnata Eedenistä itään. Eli jättää paratiisiranta taakse ja lähteä tarpomaan 40 asteen kulmaan asetettua jättimäistä saunan kiuasta ylöspäin ja vielä viimeistellä reisien polttelu jarruttelemalla samainen mäki toiselta puolelta alas autolle.

Useimmat käyvät Vetvikalla vain päiväretkellä, mutta kun kerrankin on edessä hiekkaranta ja silmän kantamattomiin Atlantin aavaa, ei loistotilaisuutta voi jättää käyttämättä. Eli teltta pystyyn, kattamaan illallinen kahdelle, viiniä lasiin ja söpöilemään auringon laskussa. Hillitään nyt kuitenkin sen verran värikynän käyttöä kuvauksessa, että se illallinen kahdelle tarkoitti käytännössä "lisää vain vesi pussiin" -tyyppistä ratkaisua.

Kun kuukauden verran on tullut lähinnä pyöräiltyä ja nukuttua vaunussa, alkoi mielessä polttelemaan, josko välillä pääsisi etenemään jaloin ja hiukan telttailemaan. Jo muutamaa viikkoa aikaisemmin bongattu Vetvikan ranta näytti sääennusteen suhteen mahdolliselta vaihtoehdolta, joten suunta kohti länsirannikkoa. Koko lahti hiekkarantoineen on hyvin erikoinen paikka. Vielä 50-luvulla siellä asui vakituisesti ihmisä kolmella pienellä farmilla. Paikan päälle on kaksi mahdollista reittiä. Joko 8 kilometriä pitkä polku vuoren yli. Tämä reitti sisältää loppuhaasteena jyrkän reilun kilometrin pituisen ja 500 korkeuserometrin irtokivi- ja mutarännilaskun. Toinen vaihtoehto on veneellä meren kautta vuoren pystysuoran kallioniemen kiertäen. Tämäkään ei ole usein kovin yksinkertaista, koska ranta on suoraan avomerelle ja seuraava saari rannasta katsottuna on Islanti. Myrskyävää merta siis riittää. Käytännössä saaren asukkaat mysrkyluodonmaijailivat siis aikanaan ison osan vuodesta täysin eristyksi...

Ruotsissa kun ollaan, parhaan porkkanakakun etsintä jatkuu. Tämä Åren versio oli taas erittäin maukas. Tosin tämänkin, kuten jokaisen tähän mennessä vastaan tulleen, kohdalla tuli viimeisen palasen kohdalla taas todettua, että Mynämäestä saa parempaa.

Lähteestä riippuen kansainvälinen hot dog -päivä olisi joko 19.7 tai 20.7.  Ristiriitainen info aiheutti omassa liikkuvassa ruokakunnassammekin hämmennystä ja epätietoisuutta siitä, miten tulisi toimia. Yksinkertainen ratkaisu olisi tietysti ollut pistää nakkiveneet tulille kumpanakin päivänä, mutta silloinkaan ei olisi tiennyt kumpi kattauksista olisi se virallinen. Päätettiin luottaa Wikipedian määritelmään, jonka mukaan tämä palkalliseksi vapaa- ja liputuspäiväksikin joutava tapahtuma on jokaisen heinäkuun kolmas keskiviikko. Koska torstain 20.7. ei oikein täytä tätä määritelmää, päädyttiin vaunussa viettää juhlaa asiaan kuuluvalla hartaudella vaihtoehdoista ensimmäisenä ajankohtana.

Åressa tietyt asiat ovat pysyviä. Riippumatta siitä, missä kuussa tänne tulee, ensimmäisenä päivänä sataa aina. Ja lähes aina on kylmä. Tosin tällä kertaa taisi sataa ihan jokaisena kolmena päivänä, mutta kahden jälkimmäisen kohdalla niiden ajoitus oli sentään lähes täydellinen. Mutta saipahan taas pyssyttää niin pitkiä polkuja että ajajasta loppui usein mehut kesken ennen maaliviivaa. Eikä myöskään tarvinnut pohtia pitäisikö pyörä tai vaatteet pestä ajojen jälkeen, vaan päätös oli helppo. Kun kukkulalle alkoi sateen lisäksi tipoittain saapua noin 20 000 NoName-paitaista laiheliinia Ruotsin suurinta suunnistustapahtumaa varten, oli aika vaihtaa taas maata ja maisemaa.

Metsäisellä ja mutkaisella tiellä on aina syytä olla tarkkaavainen. Niin myös tällä kertaa. Muuten voi törmätä vaikkapa kymmenen metriä korkeaan hopeoituun sarvipäähän.

Koska kesälasku sai ryhmässä konservatiivisen vastaanoton päädyttiin tekemään ne perinteiset Sälen-elämykset. Bike park ja porkkanakakku. Kumpikin varsin hyviä.

Skistar lähetti sähköpostiin mainoksen, että tänä vuonna myös Sälen alkaa tarjoamaan mahdollisuuksia kesälasketteluun. Suhtaudun toki myönteisesti uusiin innovaatioihin ja vesihiihtokin on lähellä sydäntä. Silti tämä aktiviteetin kokemiseen riitti tällä kertaa pelkästään valokuvaus.

Joulu on joka vuosi, mutta pannu-ukko tulee vain kerran kahdessa vuodessa.

Se ilme, kun ajoitusten suhteen muutenkin täydellinen päivä huipentuu löytäessäsi kaupan viimeisen uunituoreen stompe-paketin.

Varsinainen runsauden pula ei päässyt yllättämään kun paluun jälkeen tutkailtiin sateettomia kohdevaihtoehtoja seuraaviksi päiviksi. Käytännössä lähimmät vaihtoehdot olisivat olleet Narvik tai Pariisi, mutta päädyttiin suuntaamaan kuitenkin Trysiliin ja toivomaan parasta. Ensimmäiset pari päivää menivätkin lähinnä järven rannassa soppaa lämmitellessä ja sateen ropinaa kuunnellessa. Loppuviikolla päästiin kuitenkin asiaan ja onnistuttiin saamaan kahtena päivänä muutama pisaraton tunti Gulliassa. Täällä ei tällä kertaa uusia polkuja ollut, mutta hissille sen sijaan oli rakenneltu uuttaa baanaa senkin edestä. Lauantai oli siis tarkoitus ottaa rennosti pelkästään koneavusteisen nousemisen avulla. Tämä onnistuikin ensimmäisten tuntien ajan, kunnes koko hissi suljetiin uhkaavan ukkosen vuoksi. Neljällä luikautuksella ei oikein vielä oikein päivän aktiivisuustarvetta saanut tyydytettyä, joten päätettiin uhmata sääennustetta ja lähteä ylös omin voimin. Parin kierroksen jälkeen pystyi hymyssä s...