testi varmuuskopio

Päivän Toptur pääsi yllättämään lähestymisen pituudella ja lopulta hommassa kävi kuin Janne Immosella Lahden kisoissa 2001: sauva katkesi. Immosella hommaan taisi liittyä tahallisuutta, mutta meidän tapauksessa mitään ei ainakaan myönnetä. Silti pienonnettomuus antoi oivan tekosyyn kääntyä takaisin kohti saunaa. Ehkä elämäni ensimmäinen skinnailu, jossa ei laskettu metriäkään ja autollekin tultiin takaisin skinit suksissa.

Hyviä lumia alkaa olemaan suunnilleen yhtä tiheässä, kuin raittiita poromiehiä Lapissa. Kriteeritkin alkavat jo olemaan melko löysät ja tiukka betonikin tuntuu jo eräänlaiselta voitolta. Abiskossa saatiin sentään kymmenkunta pehmeähkökin käännöstä. Ja kulholliset erinomaista tomaattikeittoa. Illalla totutettiin munaa perinneruokalajeihin, eli purilaisiin.

Etsi kuvista yksi eroavaisuus. Ensimmäisessä kuvassa jo kertaalleen julkaistu saapuminen Narvikiin ja toisessa kuvassa lähtö.

Uudet tuulet puhaltaa, tai itseasiassa ne samat vanhat. Eilen illalla sai jo poistua ulos vuorotellen, että edes toinen jää painoksi pitämään vaunua pystyssä. Tänäänkin Riksun hissit pysyivät kiinni, mutta Björklidenissä oli melko tyyntä ja pääsi sentään vähän ulkoilemaan. Lumihan on tietysti noiden tuulien jäljiltä sitä höyhenen kevyintä puuteria... Nooh, onneksi on sentään plussan puolella, joten jonkinlaista kevätlunta oli tarjolla. Ja Torniojärvihän on tällä näkyvyydellä ja auringonpaisteessa aina kaunista katseltavaa. Siihen päälle vielä kauppareissu, pummisauna tällä kertaa Abiskossa ja iltavuoro duunia Riksussa.

Tämän päivän keli suuntasi aktiviteetit taas opiskelun ja töiden pariin. Toimisto on ahdas, mutta ainakin ikkunoista on komeat näkymät. Koska kuva kahdesta läppäristä asuntomunan pöydällä voisi kilpaillla varteenotettavana osallistujana kevään tylsimmän blogipostauksen sarjassa, piti jonkinlainen ulkoilukin suorittaa. Kuva siis tämän päivän kuntoilusaavutuksista: kävely vaunun ovella olevan rannan päästä päähän ja tiukka leipienheittokisa vuonoon.

Tuulista, lämmintä ja hissejä kiinni. Siinä tämän päivän laskupäivä lyhyesti. Pari tuntia carvailua rinteessä, eväät naamaan ja sen jälkeen Riksuun saunaan ja iltavuoroon. Riksun kirjaston hämyssä työläinen teki töitä ja opintovapaalainen opiskeli. Taas on siis oltu hyväksytty pala yhteiskuntaa ja voi siirtyä takaisin pummiparkkiin vaunulle.

Tiesin alitajuisesti jo pari vuotta sitten tämän päivän koittavan jossain vaiheessa. Yritin itsepintaisesti pyristellä ajatusta vastaan ja siirtää sen syrjään, mutta sieltähän se aina ilmestyi kummittelemaan uudestaan. Kohtaloaan on kai turha paeta ja jossain vaiheessa ihmisen on astuttava kaapista ja tunnustettava rehellisesti oma identiteettinsä. 18.3.2016 jääköön siis mieliin päivänä, jolloin Olli avoimesti tunnusti karavaanariutensa ja hankki oman pikkumunan pakun perään. Uudet perheenjäsenet on tapana viedä tutustumaan perheelle tärkeisiin paikkoihin ja sillä tiellä nyt ollaan. Aloituskohteesta Narvikista löytyi myös parisuhdelomaileva Tromssan poika tyttöystävänsä kanssa. Ja taas päästiin tornihotelliin pummisuihkuun. Jonkinlainen vuoteni murmelina on siis menossa, koska nämä reissut ja jutut tuntuvat vain toistavan itseään.  

Varusteita tulee ja varusteita menee. Meikäläisellä on rikkoutumisprosenttikin varmasti keskimääräistä korkeampi. Silti joskus jokin varuste saa paikan sydämessä. Tämä kaveri on ollut mukana erilaisissa seikkailuissa yli 500 päivänä ja nähnyt monta huikeata paikkaa. Nyt on kuitenkin tullut hetki, jolloin meidän tiemme eroavat.

Perjantai meni Stubaissa, josta käteen jäi pari hyvää puuterikäännöstä, rikkinäinen mono, eikä muita valokuvia, kuin gemssi, jonka ruokarauhaa onnistuin häiritsemään. Lauantai olikin sitten viimeinen laskupäivä, sekä Petelle, että minulle. Tätä merkkipäivää lähdettiin juhlistamaan tutusti Kaunertaliin, jossa järjestettiin jonkinlainen vapaalaskutapahtuma. Paljon erilaisia suksimerkkejä testissä, joista en ollut koskaan ennen kuullutkaan, worshoppeja ja kissakyyditys saman laskun alkuun, jota parina viimeisenä päivänä oltiin laskettu käytännössä yksi. Laskun lopun tienhaarasta oli myös ilmainen bemarikuljetus takaisin keskukselle. Tämän joukkoliikenteen ansiosta tuttu bowli ei näyttänyt edes aamupäivällä enää kovinkaan samalta kuin pari päivää sitten. No jonkinlaista puhdasta linjaa ja pehmeää lunta sentään saatiin. Ja onhan se komiaa päästä todistamaan, kuinka lujaa bemari kulkee vuoristotiellä ylämäkeen (oikea vastaus 120 km/h).

"Kaunertalista löytyi kivi." Ihan kuin olisin kuullut tämän tarinan joskus ennenkin. No sentään syvää ja hyvää riitti niiden lohkareiden lisäksi ja ainahan sitä hieman olkapäätä voi kivistää hyvän kuvan eteen.

Kylmää ja aurinkoa. Ihan niin kuin lumisateiden jälkeen kuuluukin. Ja siihen päälle vielä Kaunertal, joka oli saanut kiviensä päälle uutta lunta. Skinnaus, fiilistely ja pöllytys. Toistetaan tarvittaessa.

Vuorossa Shlick 2000 -niminen keskus (vaikea sanoa miksi nimeksi on valittu jotain, mikä kuulostaa Ostoskanavan tuotteelta). Lumihan oli hyvää, mutta valitettavan rikkilaskettua metsissä. Onneksi aurinko kävi vähän näyttäytymässä ja saatiin pari käännöstä ihan avoimillakin paikoilla. 

Hochfugen toista päivää putkeen. Vanhat jäljet vielä aamulla paistoivat jonkin verran lumen läpi, mutta pientä "latautumista" oli kuitenkin tapahtunut. Vaikka meikäläisen kriteerit puuterille ovatkin joidenkin mielestä melko kireät, voin ihan rehellisesti sanoa tänään laskeneeni puuteria.

Osuu se lumisade joskus Tiroliinkin. Ja joskus se lumikin sataa ilman tuulta. Joskus se lumi tulee myös pakkaslumena.  Ja tänään oli joskus. Siis metsälaskua Hochfugenissä lumessa, jota voisi kai jo hyvällä omallatunnolla kutsua puuteriksi. Heidikin sai lomaansa mukavan ja pehmeän päätöksen.

Saatiin lisämiehitystä nostoväestä kun hyväkuntoinen ja salskea täydennysmies singahti paikalle Suomesta. Ja päivän uutuudet eivät loppuneet siihen, vaan Conradilta päätyi mukaan viimeinkin pitkään harkittu vyöryreppu. Toivon mukaan lisää omalta osaltaan ja oikealla tavalla turvallisuutta mäessä. Kuvassa päivän kumpikin uutuus.  

Viimeinen päivä Italiassa. Ja näemmä sekä aloitus, että lopetus oli aurinkoinen. Ja koska eilen suurin osa hisseistä oli kiinni, lumia oli maassa paljon koskemattomana. Parin sinällään erittäin makoisan laskun, mutta myös erittäin hikisen poistumistraversen jälkeen eksyttiin hissiin hieman tontulta näyttävän italialaisen vanhan herran kanssa, joka kertoi olevansa kotoisin kylästä. Hänellä oli mukanaan asiakas ja hän kertoi hissien välisestä laaksosta, jossa usein on kuulemma hyvää lunta tarjolla. Vieläpä ukko tarjoutui näyttämään paikan, jos haluaisimme. Hieman skeptisinä suostuimme tarjoukseen ja todellakin tämän kohteen parhaat lumet löytyivät tämän menninkäisen perässä. Alhaalla kaveri halusi vielä tarjota kuppilassa Spritzit. Ukon laskutakin alta palajstui haalistunut pinssi ja kävi vasta tuolloin selväksi, että kyseessähän oli eläköitymisikää lähentelevä UIAGM-opas. Juomia siemaillessa kaveri katsoi meikäläisen paikattua laskutakkia ja totesi olleensa itsekin joskus hiihtopummi. T...