testi varmuuskopio

Uusi viikko alkoi vuoden ensimmäisten skinnailujen merkeissä Kuhtaissa. Ja koska aurinkoisella hangella ei ole tullut kolmeen viikkoon vietettyä aikaa, ei sitten tullut mieleen, että aurinko on jo aika paljon korkeammalla. Otsa tosin ilmoitti asiasta omatoimisesti illalla. Kärtsääminen ja ankeahko keli olivatkin hyvä syy käyttää tiistai kunnon kahden maan kattavaan kulutusjuhlaan. Innsbruckin urheiluliikkeisiin ei tosin jäänyt penniäkään, mutta Saksan puolella tilanne korjaantui kerralla kunnolla.

Hiihtolomailu on perheaikaa, niin myös meillä ja samoin muutamalla tuhannella muullakin. Hochfugeniin mentiin lähinnä nurmipohjan toivossa ja olihan siinä pohjan päällä paikoitellen luntakin. Tosin vain paikoitellen, mutta yhtään kiveä ei tänään löytynyt.

Perhe Mannonen saapui paikalle tasan viikko sitten ja tänään päästiin ensimmäistä kertaa yhdessä mäkeen. No onneksi sentään tänään. Vaikka yleiskunto ja jalkojen toiminta on kolmen viikon makaamisen jälkeen mitä on, niin hauskaa oli silti. Ja voi kuinka kymmenenkin senttiä uutta puuteria ja aurinkoinen päivä voi tehdä ihmisen onnelliseksi kaiken tämän toipumisen jälkeen.

Viides lääkärikäynti ja vihdoin jonkinlainen laimea vihreä valo hiihtotouhujen pariin. Tympeästä kelistä huolimatta oli pakko käydä vähän kokeilemassa. Homma sujui juuri niin hyvin, kuin kolmen viikon makaamisen ja jalan suoranapitämisen jälkeen voi odottaa. No, kuvaamisella sai sentään tekosyyn pysähtyä joka kymmenennen käännöksen jälkeen ja siten jaksoi melkein kaksi täyttä laskua.

Tikit ovat edelleen jalassa ja suksille ei ole asiaa. Onneksi kelit ovat olleet suotuisat meikäläisen ykköslajille, johon oikeasti omaan lahjoja, eli syömiselle. Pitsaa Italiassa ja Itävallassa sitten sushia, nepalilaista ja paikallista tirolilaista rasvaista mättöä. Ja tietenkin litroittain kahvia aurinkoterasseilla. Töitäkin on ainakin yritetty vääntää ja haettu kaupasta välineitä ensi viikon suksillepaluuta odotellessa. Eilen kävelin kauppaan ostoslistalla ensiside ja polvisuojat. Kaupasta kävelin pois shortsien ja collegehousujen kanssa. Uuteen yritykseen saattaa hetki vierähtää.

Taivas aukeni puolilta päivin sen verran mukavan näköisesti, että oli pakko lähteä vähän ulkoilmaan. Tarkkaan mietittynä suunnitelmana suhauttaa hissillä ylös Nordkettelle ja tehdä pari tuntia duunia kahvilasta käsin. No väärän bussivalinnan jälkeen pääsin kuulemaan kongressikeskuksen ala-asemalta, ettei hissiin ole asiaa snowcardilla ilman laskuvälineitä tai kuuden euron ekstramaksua. Eikä sääliä tippunut täti-ihmiseltä, vaikka kuinka yritin linkuttaa ja vetää invalidikorttia esiin. Sen verran meikäläinenkin on pihi, että köröttelin sitten bussilla väliasemalle ja hyppäsin siitä hissiin. Jostain syystä tämä oli siis sallittua. No, eihän siitä duunin tekemisestä aurinkoisella terassilla oikein tullut mitään, mutta mukava oli ihailla kesäistä Innsbruckia. Yläaseman ikkunoihin oli kirjailtu sitaatteja, joita maisemaan asettelemalla sai kuviin mukavan (teko)taiteellisen sävähdyksen ja blogiteksteihin fiiliksen syvällisestä pohtijasta. Huomenna kuvissa todennäköisesti viltti tuolilla, vesi...

Kyllähän tällaisenä päivänä mieluummin mäessä olisi, mutta onneksi olosuhteet jalan leputtamiseen ovat kämpän eteläparvekkeella sentään niin kohdillaan kuin vain voivat.

Maanantai olikin sitten paras päivä tähän mennessä. Uutta lunta pikkaisen maassa ja lisää taivaalta, pohjat eivät kovin erikoisessa kunnossa, intoa täynnä ja muutenkin homma alkoi pikkuhiljaa toimia. Axamerin rinteenvierustoilta ja metsiköistä alkoi löytyä iloa hommaan ja loppupäivästä jo nauratti ääneen. Viimeinen lasku vielä huipulta alempaan kylään oli ehkäpä päivän kohokohta ja siirtymällä rinteeseen oli jo seuraavan päivän aurinkokeli mielessä. Tästä voikin sitten ottaa suoran leikkauksen tuntia eteenpäin, kun makasin Innsbruckin sairaalan ensiavussa ja mietin, miten tässä näin kävi. Poliklinikka menee afterski-paikkana meikäläisellä jopa Stubain asfalttiparkkipaikkabileiden taakse jumbosijalle. Koko iltahan siinä vierähti, mutta lopputulemana sentään käveltiin omin jaloin pois, eikä murtumia ollut kuin omassa mielessä. Tikkejä sen sijaan kummassakin jalassa yhteensä toistakymmentä ja runsaasti laskemiselta vapaata aikaa edessä. Ainakin kerralla tuli hoidettua itselle tehokkaita ...

Ischgl, tuo Lounais-Tirolin synninpesä. Löytyy sieltä näemmä muutakin: hiihtokeskussarjan suurin parkkitalo, Euroopan modernein hissisysteemi ja paikkoja, joissa pokkariin voi saada osumaan pehmeän käännöksen. Kyläänlasku oli sitten sitä taattua alppilaatua: kumpareita, jäätä ja tungosta. Ainoana puutteena humalaiset kanssahiihtäjät. Joku oli ilmeisesti alhaalla hermostunut tähän eläinhahmojen puutteeseen ja viskannut harrastusvälineensä roskiin. No, kohtahan on jokatapauksessa kesä, joten kuka sitä suksilla enää mitään tekisikään.

Otsikko valehtelee. Pikemminkin tukkoon. Mutta ensimmäinen mäkipäivä kuitenkin ja kohteena pahamaineinen Kaunertal, jonka tilastot kaunistuivat taas tälle päivälle. Ei henkilö- tai välinerikkoja. Jokunen auringonsäde ja kuusi pehmeää käännöstäkin. Tuohon kun lisäisi metrin verran lunta ja vähentäisi tuulta muutaman metrin sekunnissa, niin homma alkaisi olemaan kohdillaan. Sitä odotellessa.

Autoilla Banaaneilla Coca-colalla Duunareilla Eväillä Farmari-autoilla Generaattoreilla Hyteillä Irtokarkeilla Jäätikkövarusteilla Kypärillä Läppäreillä Monoilla Nuuskapurkeilla Omenaviinereillä Puhelimilla Rekkamiehillä Ja ennen kaikkea Suksijoilla. Ehkäpä tänä vuonna kaikki muukin on suurempaa, mutta ainakin laivareissusta otetaan kaikki irti yli 30 tunnin edestä. Ja koska laivalla aktiviteetit ovat harvassa, niistä harvoista täytyy ottaa kaikki irti.