Åren takapuoli

Vajaa kymmenen vuotta sitten kun viimeksi olen ollut Åressa laskemassa oli kyseessä kaikkien pistoreissujen äiti. Kolmen päivän aikana ei silloin aurinkoa näkynyt kertaakaan, sen sijaan tuuli, satoi lunta ja huippuhissitkin taisivat olla suurimmalti osin kiinni. Huipulle kuitenkin silloinkin kiivettiin hernerokkasumussa baari-illan jälkeisenä aamuna kävellen. Skinejä en tuolloin edes omistanut. Baksidanille teki tuolloin mieli, mutta sen verran sentään oli järkeä päässä, ettei lähdetty sumun keskelle seikkailemaan. Tänään olikin sitten aika tehdä paluu rikospaikalle. Meininki oli monessa mielessä eri, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kymmenisen astetta pakkasta, tuulta ei ollut edes huipulla juuri nimeksikään ja maassa 15 cm höyhenenkevyttä puuteria betonin päällä.Baari-illasta ei ole ollut vuosiin tietoakaan ja nyt löytyivät skinitkin repusta. Ajattelin ottaa ylähissiltä huipulle hiihtelun kuntoilun kannalta, vaikka tarjolla olisi ollut seitsemän euron moottorikelkkakyytikin. Reipashenkistä ajatusta ehdin helliä mielessäni useammankin sekunnin, kunnes kelkka käynnistyi ja löysin itseni köyden jatkona sen perästä. Baksidankin tuli siis vihdoin laskettua ja samalla yritettyä huonolla lopputuloksella muistella, missä täällä on viimeksi laskenut. Kamerakin oli niin innoissaan ilmasta, että ilmoitti akun olavan tyhjä heti ensimmäisen taskustakaivamisen jälkeen. Kännykäkuvilla siis mennään.