testi varmuuskopio

Suomeen palattu ja talvinen alppireissu oli sitten siinä. Pelkästään omalta osalta mietittynä tästä vuodesta jäi aika paljon positiivisempi maku kuin edelliskerrasta. Yhteensä 42 laskupäivää, joiden sekaan mahtui useita päivitä jolloin hiihdettiin erittäin hyvää lunta, muutama päivä jolloin hiihdettiin syvää lunta ja yksi päivä jolloin lumi oli sekä syvää, että hyvää. Kelpo saldo siis. Saldo ei sen sijaan näyttänyt kovin mairittelevalta soitettujen hälytyspuhelujen ja laskuseurassa rikottujen polvien suhteen. Nämä saisi painaa kokonaan nolliin tulevilla kausilla. Nyt hetki luterilaisen työmoraalin parissa ja sitten suksien kärjet kohti uusia maisemia. (Kuva: J. Karhu)

Kerran kauteen kuuluu olla päivä, jolloin lunta on yksinkertaisesti liikaa. Tällä kertaa määrä ei haitannut laskemista vaan sopivan laskukohteen löytymistä. Odotukset olivat kovia, koska koko yöksi oli luvattu todella sakeaa lumisadetta ilman tuulta. Suunnitelmana oli juhlistaa tämän reissun viimeistä laskupäivää Kaunertalissa. Kamat siis valmiiksi ja kello soimaan puoli seitsemältä. Aamukahvia juodessa tämä suunnitelma meni uusiksi: metri uutta lunta ja tie suljettu liian suuren lumivyöryvaaran vuoksi. Myös muiden lounaisten keskusten tilanne näytti alkuun melko samalta: paljon lunta ja epävarmuutta avaamisen suhteen. Obergurgl näytti sentään kahdeksaa aukinaista hissiä, joten suunta sitä kohti. Kunnes noin puolessa välissä laakson tietä hissitilanne selvisi eiliseksi ja päivytksen jälkeen hissikartta hohti punaisenaan. Vain lasten mattohissi auki. Sama tilanne Söldenissä. Pitztal näytti huippuhissinkin olevan auki (varmaankin johtuen siitä, että jäätikköhissi kulkee maan alla), mutta...

Torstai näytti ainakin webbikameroiden perusteella viimein tuoneen lumisateita Tirolin etelärajalle. Vähän eipäilytti aamulla, onko juuri alkanut lumisade puolentoista tunnin ajamisen arvoista. Kun Söldenin laakson tietä oli edetty pari kilometriä ja ensimmäiset puista irronneet ranteen vahvuiset oksat napsahtivat auton eteen, todettiin ettei se ole. U-käännös ja takaisin kämpille nauttimaan laakson pohjalle nauttimaan auringosta, lämmöstä ja edelliseen verrattuna suhteellisen tyynestä säästä. Illalla käytiin vielä testaamassa Innsbruckin uusi sisäkiipeilykeskus. Sana "sisä" ei ehkä kuvaa parhaiten aivan julmetun kokoista hallikompleksia, jonka seinistä vielä suurin osa oli ulkona.  Paikan kokokin tuli perustelluksi, kun kello tuli kuusi ja paikalliset saapuivat vauvasta vaariin nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä. Hommaan ei tunnu täällä liittyvän sen suurempaa ihmeellisyyttä tai eksoottisen lajin leimaa, vaan kiipustelu on lenkkeily tai uinti Suomessa.

Ei tuonut keskiviikko vielä uutta lunta, joten keväinen rinnelasku sai toimia vaihtoehtoisohjelmana puuterilaskulle. Tuuli sen sijaan oli Axamerin huipulla hyvinkin lupaava säätilan muutokselle.

Kaksi päivää meni jalkoja palautellessa ja katsellessa kun ruoho kasvaa ja vihertää. Maanantaina suunnattiin länteen ja asetteuduttiin Innsbruckiin toivorikkaina väijymään mahdollisia tulevia lumisateita. Ainakin tiistaina sai vielä rauhassa juoda aamukahveet terassilla ja suunnata sen jälkeen keväisen rinnelaskun pariin. Myöhempää käyttöä varten tuli tarkastettua uusi keskus, Hochzeiger, joka vaikutti erittäin pätevältä metsähommiiin. Ja leikkasi se suksi melko hyvin autioon rinteeseenkin.