testi varmuuskopio

Pieni ulkomaanreissu suoritettiin keskiviikon piristeeksi ja pistäydyttiin Ruotsin puolella palauttelemassa näennäisesti jalkoja hissipyöräilyn merkeissä. Ja kylllähän tämäkin paikka ansaitsee paikan tulevaisuuden reissukohteiden joukossa helpoilla hyppylinjoillaan. Paljon oli täälläkin satsattu reittien kunnossapitoon ja nimismiehenkiharaa ei juuri näkynyt, vaikka sesonki oli varmasti huipussaan ja paljon eritasoisia polkijoita rännissä.

Koska Gulliassa on aina riittänyt hauskaa ja kunto on lähes aina loppunut muutaman tunnin ajamisen jälkeen, ei Trysilissä olla koskaan oikein muualle eksyttykään lukuunottamatta muutamaa pistäytymistä Magic Moosen hissipolulla tai hairahdusta Fjellrundenin soratiekoijaukseen. Päätettiin jo viimeksi täältä lähdettäessä, että seuraavalla kerralla suoritetaan kriittinen tarkastus myös alueen luonnonpolkuihin. Ja päivän kokemusten perusteella ainoa jäljelle jäävä kysymys onkin: miksi hitossa tätä ei ole tajuttu tehdä ennen? Saattaa olla, että jokin yksittäinen aikasemmin eteen tullut polku on Norjassa ollut parempi, mutta tästä parempaa kokonaisuutta vauhdikasta ja vaihtelevaa luonnonpolkua en ole varmaan eläissäni ajanut. Kun hommaan lisää vielä sen, että polut on merkitty selkeästi niin maastoon, karttaan kuin omaan mobiiliaplikaatioonkin ja kun keli oli mitä enemmänkin kohdillaan ja kun paljoa muita ei poluilla näkynyt (ystävällistä opasteviikinkiä lukuunottamatta), ei hurjastelu varmaa...

Kun nyt tällainenkin uutuus tuli korven keskellä ruotsalaisessa kyläkaupassa vastaan, niin pakkohan sitä oli kokeilla. Sen verran kova pala oli pähkinä purtavaksi, että Fiskars oli nöyrtyä haasteen alla ja kääremuovin yksityiskohtaiset ohjeet tulivat tarpeen. Sitten vain pilli pystyyn ja nautiskelemaan. Tai jos ihan rehellisiä ollaan niin varsinaista makunautintoa tai meidän perheen uutta herkkua ei tästä uutuudesta tullut.

Trysil oli tänä vuonna ainoa kohde, joka tuplattiin saman reissun aikana. Eikä se pettänyt toisellakaan kertaa. Kuukaudessa oli jopa tullut muutamia juttuja lisää, mm. pari uutta vaihtoehtoista laudoitusta tuomaan mielenkiintoa uusien reittien nousuihin. Itseasiassa kuukaudessa tuli tänne enemmän laudoitusta, kuin olen nähnyt Suomen pyöräilypaikkoihin tulleen viimeisen viiden vuoden aikana. Rehellisyyden nimissä täytyy toki tunnustaa, että oma otokseni Suomen keskuksista ei ole kovin kattava.

Åre on aina ollut pummiparkkeilun huippuluokkaa, eikä tälläkään kertaa tuottanut pettymystä. Kivenheiton päässä vaunun parkista oli iltakävelyn näkymän kauneus kouluarvosanoilla vähintäänkin hyvä.

Pyöräilykohteiden toinen rasti Åre ja kaupan päälle vielä kunnon pohjolan hellekelit. Tosin tämä laji ei ehkä ole se oikea valinta näihin keleihin. Onneksi vilvoitustakin löytyi kesken polkujen ja päivän päätteeksi kuului sihahdus. Ei pelkästään kylmästä oluesta, vaan siitä kun hyppää järveen päätä viilentämään. Ensimmäistä kertaa mäessä näkyi myös Småbröstin klaanin edustajia kahdesta sukupolvesta.

Pesun jälkeen on kaikenlaista irtonaista kamaa, jota pitäisi saada kulkemaan autolle. Onneksi enduropiireissä tähän on patenttiratkaisu: kaikki kiinni pyörän runkoon. Kätevää. Heidikin löysi tässä asiassa sisäisen endurokuskinsa.

Reissun viimeiset kaksi viikkoa Skandinaviassa oli sitten tarkoitus viettää tukevasti kahden pyörän päällä. Aloitusstoppina toimi Järvsö, jossa päästiin nautiskelemaan uudesta nopeasta hissistä ja täällä meille täysin uusista kilometrin pituisista hissijonoista. Blogin burgeripitoisuus on tänä kesänä kokenut inflaatiota, joten tämäkin asia täytyi korjata, kun siihen mahdollisuus tarjottiin.

Düsseldorfin nurkilla näyttäisi olevan ainakin kartan perusteella Saksan tihein wake park -keskittymä. Ja uusia nousee kuin sieniä sateella. Tämäkään paikka ei ilmeisesti ollut vielä montaa vuotta vanha, eikä suomalaisvieraita ollut liiemmin ennen näkynyt. Mutta nousi obstaakkelien ja vähien aaltojensa ansiosta meillä sen verran korkealle käytyjen paikkojen listalla, että otettiin vielä yhden illan päälle seuraavana päivänä uusintakierros. Sen jälkeen olikin sitten aika todeta keski-Euroopan tourneen olevan tältä kesältä ohi ja sopivaksi ajankohdaksi siirtyä vielä pariksi viikoksi Munan kanssa Skandinavian kuumuuteen.

Pokkarilla on tullut viimeiset vuodet otettua 99 % blogin kuvista, mutta kun päästiin Baijerin wake-helmeen eli Turncable-kaapelille, kaivoin järkkärin pakun uumenista esiin. Heidin suhtautuminen järkkärikuvaamiseen oli alkuun vähintäänkin nuiva, mutta onneksi pitkälla putkella on helppo salakuvata ilmeitä vesileikkien ohessa. Ilmeisen tyytyväiseltä tuo näytti. Saattoi toki osasyynä olla sekin, että tällä kertaa Heidikin pääsi kunnolla tuutin makuun.

Kun maanantai päättyi sisäkiipeilyyn, oli tiistaina luontevana jatkona siirtyä pitkästä aikaa kokeilemaan miltä kallio tuntuu käsien ja jalkojen alla. Ja onhan tuo laji hieman erilainen täällä kuin Mansen graniitilla. Pultattuja kallioita tai Klettergarteneita löytyy pilvin pimein ja kaikille tasoille. Ja kivestäkin löytyy vähän monipuolisempaa otetta. Tulipa vastaan pari pientä luolaakin.

Sunnuntaina oli aika todeta, että tämän reissun kääntöpiste on nyt saavutettu ja paluumatka voisi virallisesti alkaa. Ensimmäistä kiintopistettä arvottiin tovi Slovenian ja Itävallan väliltä, joista tuttu Innsbruck vei voiton kun sääennustetta tutkailtiin tarkemmin. Myös telttaan teki mieli, joten seuraavien öiden majapaikaksi valikoitui Natterer See, jonka brändäämisessä on kyllä osattu ottaa pienestä kaikki irti. Kun mainoskuvissa puhutaan järvestä ja vesiparatiisista, tarkoitta se lähinnä Sorsapuiston lammikon kokoista vesialuetta. Lätäkköön oli kyllä sitten onnistuttu mahduttamaan kaikki mahdollinen mieleen tuleva aktiviteetti Wibiteistä sup-lautailuun. Eipä ole myöskään koskaan tullut näin isolla lerskalla oltua. Majoituspaikkoja oli varovaisella arviolla toista tuhatta ja koska keski-Euroopan lomakausi oli hyvällä aluillaan, lähes kaikki paikat olivat täynnä. Toinen ihmetyksen aihe oli tämän kesäfestareita muistuttavan hässäkän hiljaisuus ja rauhallisuus, joka tapahtui heti kun k...

Kun nyt lähes meren äärellä ollaan, niin ravintoiloiden ruokalistakin näyttää pastatäytteiden osalta hyvin erilaiselta. Simpukoiden kanssa ei teknisiä ongelmia ole: sarana auki ja ääntä kohti. Mustekalakin on naurettavan helppo, mutta isoimman ravun kanssa oli pakko turvautua ulkoiseen apuun. Onneksi meikäläinen suhtautuu kaikkiin video-ohjeisiin jo periaatteellisista syistä erittäin positiivisesti ja Youtube toi avun tähänkin pulmaan.

Vielä ei maltettu Italiasta poistua, vaan otettiin suunta viikonlopuksi vielä hieman etelämmäs Venetsian nurkille. Viimeksi kanaalikaupungissa vierailtiin kymmenen vuotta sitten ja vielä ei veri vetänyt takaisin. Sen sijaan Tervisosta bongattiin uudehko wake park, joka ainakin paperilla vaikutti asialliselta paikalta uusine obstaakkkeleineen ja leirintämahdollisuuksineen. Käytännössä asiat eivät olleet aivan näin hyvin, leirintäpuistikko oli kyllä kaunis, mutta vieressä aidan takana pauhasi moottoritie ja lisäksi paikkassa oli aivan käsittämätön eväkielto laudoille ja suksille. Testaamisen arvoinen parkki kuitenkin oli, mutta majoitus napattiin majatalosta kymmenen kilometrin päästä. Kelien suhteen homma lähti lauantaina hyvin käyntiin kunnon helteessä, mutta ukkonen tuntuu edelleen seuraavan perässä ja tänne se saapui iltapäivällä sopivasti lounaan päälle. Jäät eivät päässeet lasissa sulamaan, vaan täytettä tuli taivaalta oikein kunnolla parin tunnin ajan. Kun kuuro viimein laantui, ...

Perjantaina oli taas kohdearvonnan vuoro. Liian paljon hyviä vaihtoehtoja ja liian vähän päätäntäkykyä. Aamun analyysi johti lopputulokseen, jossa kumpikin kaipasi jotain rentoa ja lämmintä. Sitten piti vain päättää kuinka lämmintä. Jokainen ajettava sata kilometriä näytti nostavan lämpöä kahdella asteella. Ajettiin 10 kilometriä ja jäätiin Molvenoon suppailemaan ja katselemaan samalla varjoliitokisoja järveltä käsin. Ihan hirveän syvälle ei kisakonseptin ideaan päässyt vain katselemalla ja italialaista selostusta kuuntelemalla, mutta ainakin oleellista tuntui olevan erilaisten kieputusten tekeminen järven päällä ja sen jälkeen laskeutuminen järven keskellä olevalle parkkiruuden kokoiselle lautalle. Suppailua tuntuu tänä vuonna vaivaavan huono karma ja jälleen lähdettiin paluumatkallee vartti liian myöhään ja saatiin niskaan kunnollinen vesisade. Ukkosta ei onneksi päälle tullut, fiilis ei olisi välttämättä ollut aivan katossa kun pojottaa lautan päällä salamoinnissa keskellä aavaa jä...