testi varmuuskopio

Läppärin kelmeä näyttö hehkuu Hallin illassa. Sääennusteen katsomista, tuulen suunnan analysointia, miettimistä mikä hissi on mahdollisesti suljettu. Levottomat yöunet ja sama meno jatkuu aamulla webbikameroiden ja keskusten aamupäivitysten muodossa. Epävarmuutta ja päättämättömyyttä. Ja lopulta sitä löytää aina itsensä Hochfugenistä. Ei sinällään, harvemmin se on kohteena pieleen mennyt puuteripäivänä (jos nyt ei oteta lukuun erästä keikkaa kolmen vuoden takaa, jolloin sieltä päädyttiin leikkauspöydälle, mutta silloinkin päivä oli kyllä kauden paras siihen asti). Joskus voisi vain mennä helpomman kautta, jättää analyysit välistä ja suunnata vain yksikertaisesti suoraan sateen jälkeen fygikseen, kun samaan lopputulokseen päätyy pitkän pohdinnan jälkeen joka tapauksessa. No, tänään sentään tehtiin uusi aluevaltaus ja päätettiin aamupäivä laskea Panoramabahnin metsiä. Monta kertaa on tullut kyseisen hissin ohi ajettua ja päiviteltyä ääneen, että tuossakin pitäisi joskus käydä kokeilemas...

Viikon verran ehdittiin hengailla pelipaikoilla ennen kuin päästiin Mannosten kanssakin yhdessä mäkeen. Ja jonkinlainen puuteritakuu tuntuu olevan Petelläkin matkassa. Ei mitään megadumppia, mutta viitisentoista senttiä erittäin laadukasta lunta kuitenkin. Pistää miettimään minkäköhänlainen lumitaika osuisi Rintanen-Mannonen -akselille, jos joskus sattuisivat samaan aikaan reissuun.

Keskiviikosta muodostui vielä toinen välipäivä kiipeilyn muodossa. Sen verran jäi viimeksi harmittamaan, ettei käyty ulkoseinillä, vaikka iltaan osui melkein kahdenkymmenen asteen helle. Nyt päätettiin ottaa vahinko takaisin. Tosin ei ollut hellettä eikä muita kiipeilijöitä paljon hallin ulkopuolella näkynyt muutamaa sitkeää boulderoijaa lukuunottamatta. Heidilläkin meinasi varmistaessa tulla vilu, mutta onneksi meikäläisen untsikka sopi päälle vaikka vähän kasvuvaraa onkin havaittavissa. Toivon mukaan nämä kiipeilyt jäivät tällä lomapätkällä viimeisiksi. Ei sillä ettei se kivaa olisi, mutta kelit ovat toivon mukaan vähän laskumyönteisemmät loppureissun.

Hiihtokeskusturismi tunkeutuu jo niin syvälle paikalliseen luontoon, että metsissä enää harvemmin kaikuu komisario Peppone tai matkalla Alabamaan. Ikurin höyryturbiini on Schlickissäkin jo niin harvinainen näky, että se on julistettu suojelluksi. Toivon mukaan tulevatkin sukupolvet voivat vielä nauttia omat kakskytä senttiä tätä harvinaista luonnonoikkua.

Lauantaina oli luvassa kunnon lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä. Koska keskusten suhteen vaihtoehtovalikoima pieneni oletettujen ruuhkien vuoksi, päätettiin pelata varman päälle ja lähteä Achenseelle toistamaan viime vuoden tuttu retki Bärenkopfille. Matkalla oli hyvää aikaa nauttia maisemista ja kaivella lumikuoppia. Tosin tuossa hyvässä ajassa varsinaisen laskun loppuosa ehti sulamaan ja korppuuntumaan uudelleeen, mutta alussa sentään saatiin muutama mukava käännös. Ja kun ilta hämärtyy Achenseessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä kylpylään nauttimaan autenttisesta suomalaisesta saunasta löylynheittäjineen. Tällä kertaa saunamestari viskoi vettä ja lunta kiukaalle Rammsteinin tahdissa. Eli hyvinkin perinteinen suomalainen saunakokemus, kuten asiaa mainostettiin. Koska ollaan kuitenkin syvän konservatiivisessa maassa, sunnuntai oli aika pyhittää lepopäiväksi ainakin laskemisen suhteen. Sen sijaan käytiin oikein ajan kanssa Innsbruckin isossa sisäkiipeilykeskuksessa. Illalla Fönn-...

Yleensä en kovasti innostu sukupuolistereotypioista ja tämäkin kyltti sai vähäsen tyhjässä parkkihallissa ärtymään. Kun seuraavana päivänä paikka oli varattu, ei oikein tiennyt itkeäkö vaiko nauraa.

Aamuarpomisen jälkeen toive oli selkeä: perinteisistä perinteisin Hochfugen, näytä kyntesi. Ja näyttihän se. Tuuli oli kyllä yön ja aamun aikana siirtänyt lunta kiitettävästi, mutta uomistahan sitä löytyi jo ihan mukavasti. Enpä ole ennen laskenut yhtäaikaa kolmen naisliikunnanopettajan kanssa. Rivit pysyivät siis suorina ja kukaan ei ilmestynyt paikalle farkuissa.

Jotenkin lähivuosina on huomannut, että sitä löytää itsensä aina muutaman mutkan jälkeen kuitenkin Tirolista. Tällä kertaa mutkat sijaitsivat Suomen Lapissa ja mahtui mukaan reilusti Itämeren myrskyaaltoja sekä muutama pitkä suora moottorimarssilla Saksan läpi. Raskailla jaloilla ensimmäiseen päivään ei paljoa odotuksia asetettu,  mutta aina niin hupaisan nimen omaavaan Schlick kaksitonnisen lumet pääsivät yllättämään positiivisesti.

Laskukausi on komeasti alkanut, vaikka blogi on vähän hiljaiseloa pitänytkin. Kun suunnitelmaa katsoo, näyttää tuleva kausi pitävän sisällään ainakin monta paikanvaihtoa ja normaalia enemmän lapionkäyttöä. Ensimmäiset maistiaiset asiaan saatiin helmikuisesta Ylläksestä. Ja mikäs siinä on kuoppaa kaivellessa, kun pääsee kerrankin porautumaan kunnolla Lapin ennätyslumien syvyyteen. Onneksi lapion heiluttelulta ja teoriaopiskelulta ehti sentään parina päivänä ihan laskemaankin.