testi varmuuskopio

13 vuotta siihen meni, ennen kuin saatiin aikaiseksi käydä katsomassa Strynin Beachen-kallio, jota kiipeilykohteena on kovasti kehuttu. Ja olihan paikka puitteeltaan mieletön ja vielä sateensuojassa kun kallio muodosti luontaisen katon, reittien ylle. Tosin paikka oli mieletön vain jos olisi kohtuullisen hyvä kiipeilijä, joita nyt ei joukkoon eksynyt. Suurin osa greideistä oli seiskan pintaan ja ne harvat helpotkin reitit vaikuttivat yllättävän tiukoilta. Jälkimmäinen seikka taisi kyllä johtua enemmänkin tekijöiden taidoista ja fiiliksestä. Mutta tulihan sieltä nyt jokin yksittäinen onnistumisenkin kokemus.

Kolmen viikon tauon jälkeen, on taas kiva päästä tekemään vähän pyykkihuoltoakin. Nyt on taas kummallekin pinkka puhdasta päällepantavaa. Pinon korkeuksissa on toki eroja, mutta pääasia, että kumpikin on tyytyväinen.

Sunnuntain lepopäiväilyn jälkeen oli taas virtaa uuteen aurinkoisempaan päivään. Multisport-merkeissä mentiin: aloitus keskuksella hissihassutteiluilla, päälle pieni skinnaus kortalle ja lopuksi meikäläinen tempaisi vielä keskukselta fillarilla Napenin alkuun ja sen jälkeen polkua pitkin Jokerille jätskille. Kun tähän vielä lisää pulahduksen järveen lerskalle palatessa ja grillin tulille, aletaan taas olla stereotyyppisen Stryn-päivän ytimessä.

Ihan muutamaan vuoteen ei ole ollut sellaisia lumia, että Videseterin hotellin nurkille olisi tarvinnut edes haaveilla laskevansa. Ei niitä lumia näin kesäkuun lopussa enää liikaakaan ollut eikä lopun labyrintti vaikuttanut ihan triviaalilta, mutta ratkaistavissa olevalta kuitenkin. Pakko siis veisata, kun virsikirja on kerran auki, eli skinit jalkaan ja Nukenia kohti. Ykköshuipulta pääsi ihailemaan bowlin lisäksi myös perinteistä kurua sekä ylhäältä, että alhaalta käsin. Ei näyttänyt edelleenkään kovinkaan realistiselta laskettavaksi. Analyysi lopun sokkelosta ei kuitenkaan mennyt pieleen ja yhteinäinen reitti lähes tielle asti löytyi yllättävän sujuvasti. Tähän jätettiin joskus toinen auto, jotta pääsi helpommin kuuden kilometrin matkan takaisin keskukselle. Toista autoa ei ole käytössä ollut useampaan vuoteen, mutta pistää silti miettimään, miksei mieleen ole tullut ennen pudottaa tullessa autosta fillaria odottamaan, kun niitä on matkassa kuljetettu monta vuotta.

Sääennusteen mukaan kaksi päivää kunnon auringonpaistetta luvassa ennen kelien huononemista. Eli 48 tuntia aikaa takoa keskuksen lähiklassikoihin ruksit näille lumille. Ensimmäiselle päivälle vuorossa olivat SS Norway ja Korta Baksida. Kumpikin mitä loistavimmassa kunnossa. Ja luonnollisesti ne lopun klassiset järvenylityskuumottelut, lumipenkkojen varjossa kävelemiset ja pienet lumirailot hypittäväksi yli. Lerskalla pulahdus järveen, grilli tulille, salakuljetetut uudet perunat kattilaan ja biscotit jälkkäriksi. 5/5, kaikki tutut elementit kasassa.

Kolmisen viikkoa ja hieman kikkailua se tänä vuonna vaati, mutta edes kolmastoista vuosi ei ollut epäonninen, vaan perinteisellä stryninreissulla päästiin taas itse Stryniinkin. Huhuja oltiin jo somekavanista kuultu, että lumitilanne olisi täälläkin poikkeuksellisen hyvä, mutta rehellisesti sanottuna odotukset eivät olleet kovin korkealla, kun eletään jo kesäkuun loppua. Siksi hämmennys olikin suuri kun ensimmäiset kolmen metrin korkuiset aurauspenkat tulivat näkyviin. Tokihan kolmen viikon helteet ovat jo alhaalla laaksossa pistäneet kesän pitkälle, mutta ylhäällä tuntuu vielä laskettavaa riittävän. Keskukselle ei enää torstaina ehditty, mutta päätettiin lähteä Blåtindenille pullakahveille. Eipä ole tuokaan mäki ollut monena vuonna ollut edes kesäkuun alussa noin luminen.

Yöttömästä yöstä ei millään saisi tarpeekseen. Onhan se mukavaa, kun vuorokausirytmi on kunnolla sekaisin ja aamuherätys on useimmiten sentään ennen yhtä. Ja riittäisihän pohjoisessa vielä lumiakin laskettavaksi, mutta kun etelässäkin on ollut jo kolmatta viikkoa hellekelit, tehtiin vakaa päätös saattaa unirytmi kuntoon, lopettaa laskeminen täällä ja lähteä vähän isommilla päiväetapeilla kohti Stryniä. Päätökset pitivät pari sataa kilometriä ja muutaman hyvännäköisen mäen ohi ajettiin päättäväisesti. Napapiirillä oli kuitenkin pakko pyörtää päätös, kun tien vieressä oli mukavan leppoisan näköinen mäki ja tieltä pääsi suoraan lumille. Yöttömän yön laskua tästä ei tullut ja taidettiin olla siihen hommaan myös muutama sata metriä napapiirin väärällä puolella. Parin tunnin nopeat suksimiset ja sitten taas kilometrejä nielemään.

Kun kerran lämmintä ja tyyntä Skjomenissa vielä riitti ja puhti ei riittänyt enää laskupäivään, oli aika avata sup-kausi. Tosin avatuksi tuli vain meriversio, sillä tälle keväälle ehti jo kotioloissa kertyä yksi retki Viikinsaareen. Parin tunnin meloskelun ja huoltoasemasuihkujen jälkeen oli taas seesteinen olo jatkaa ajourakkaa.

Matka taittuu pikkuhiljaa kohti etelää. Juhannuksen jälkeen otettiin pientä etäisyyttä informaatioyhteiskuntaan ja parin yön leiripaikaksi valikoitui laakson pohja, jonne ei matkapuhelinverkko yllä. Tämänhän voisi jälkikäteen selittää trendikkäänä mindfullness-retriittinä, mutta totuus taisi olla puhdas sattuma. Kun viestit pystyy tarkistamaan vain vuoren huipulla syntyy elämiseen kyllä toki oma rauhansa. Samalla tuli käytyä taas uudella huipullakin.

Narvikin hissillä arvottiin pitkään, pakataanko mukaan sukset vai pyörät. Koska fillarointikin selkeästi jo polttelee, valikoitui välineeksi jälkimmäinen. Pitäisi kuitenkin aina malttaa mielensä, sillä tämä ei varmasti ollut vielä paras aika kelien eikä tuntuman suhteen näihin mäkiin. Tämän päivän parhaaksi annokseksi taisikin jäädä perinteinen yläkahvilan vohveli.

Reissun ensimmäinen huoltopaussi. Kun grilli kuumenee on hyvää aikaa vaikka levitellä skineihin lisää liimaa. Maisemia ei kuitenkaan jaksa ikuisuuksia ihailla.

Torstaina todettiin, että reissun yksi käännöspiste on nyt saavutettu. Juhannusaattoa päädyttiinkin viettämään peräti parisataa kilometriä etelämpänä, mutta perusprinsiipit pysyivät edelleen samoina: paljon lunta, lämpöä ja keskiyön sekä -päivän aurinkoa. Taisi se aurinko paistaa myös illalla ja aamulla, ei noista vuorokaudenajan vaihteluista oikein pysy kärryillä. Koska norjalaiset viettävät omaa juhannustaan suomifilmien tapaan vasta 24. kesäkuuta, saatiin koko vuori yksityiskäyttöön. Mikäpäs siinä on mutustella Marie-keksiä huipulla ja kääntää kasvot kohti aurinkoa. Eli pohjoista.