testi varmuuskopio

Kaksi viikkoa fillarointia takana. Polut eivät ainakaan loppuneet kesken, koska viimeisellekin päivälle löytyi vielä uutta ajettevaa ja tikkilistaan jäi vielä ruksittamattomia kohtia mahdollisia tulevia reissuja varten. Oikeastaan enemmänkin olisi voinut toistaa samoja reittejä, koska niihin pääsi usein vasta kunnolla sisään toisella tai kolmannella yrittämällä. Konsepti kyllä toimi syyslomareissuun kokonaisuudessaan mitä mainioimmin. Korona oli tietenkin runnellut firman toimintaa vajaan parin vuoden aikana huolella, mutta asiakaspalvelussa ei tingitty silti pätkääkään. Vaikka porukkamäärä oli pieni, oppaita oli lähes joka päivä kaksi ja ryhmä jaettiin ajomieltymysten mukaan. Käytännössä sain siis tykitellä oman privaoppaan kanssa kahdestaan lähes koko jälkimmäisen viikon ajan. Kellon kanssa olen kyllä eri mieltä. Juuri tällaista kahden viikon kesäleiriä tähän kohtaan syksyä tarvittiinkin. 

Ihan niin sormia napsauttamalla ei pakkaaminen sentään mennyt, kuin mitä kahden kuvan perusteella voisi luulla. Mutta aikaparannus oli kyllä huimaava. Lähtiessä pakkailin konkelia kaksi päivää ja nyt pääsin vajaaseen puoleentoista tuntiin. Kiire on hyvä motivaattori, paniikki paras.

Heidi lähti lauantaina takaisin kotiin ja pari päivää aikaisemmin häipyi vajaan viikon mukana rymistelly slovakiporukka. Hetken olin siis ainoa asiakas, mutta tiesin että illalla olisi saapumassa ruotsalaispariskunta muutamaksi päiväksi. Ja koska toinen oppaista lähti viikonlopuksi joogaretriitille, olisi lauantaina vuorossa samassa porukassa hyvin rauhallista tutustumisajoa kyseisen naapurimaan asukkaiden ja yhden oppaan kera. "Ei sinulla tule olemaan tänään hauskaa näiden kanssa. Tunnet reitit. Tehdäänkö niin, että kuskaan sinut tänään pikkupakulla ylös kolmelle eri reitille ja ajat ne omatoimisesti alas?", kysyi vanha isäntä vaivihkaa aamulla, kun oli hetken seurannut ruotsalaiskaksikon pyörien testailua. No ainahan sitä yksityiskuljettaja kelpaa. Reilun kahden tunnin, seitsemän mäen ja 2200 korkeuserometrin (ilman metriäkään ylämäkeä) jälkeen totesin, että nyt on paras lopettaa ennen kuin sattuu mitään. Enkä oikeastaan kehdannut enää vaivata eläkeläistä enempää, kun näin ...

Ei, se ei tullut auringosta.

Edelliseen päivitykseen viitaten aamupulahdus auringon noustessa tapahtuu useammin zenimäisen tyyneyden vallitessa.

Pikku pulahdus mereen iltapäivällä ajojen jälkeen saattaa kuulostaa seesteistäkin seesteisemmältä. Josku niin onkin, mutta usein totuus on aivan toinen.

Jotenkin sitä ajattelee nähneensä niin monta huoltoasemaa, ettei mikään osaa enää yllättää. Mutta täytyy sanoa, etten ole kyllä osannut edes kuvitella tällaisen automaatin olemassaoloa. No mikäs siinä, autonpesun lomassa kolikko sisään ja Musti on kohta puhdas ja hyväntuoksuinen.

Rutiinit ovat hyvästä. Ainakin rentoutumiseen kiireisen syksyn keskellä. Ja tämän syysreissun rutiinikonsepti on viimeisen päälle hiottu. Aamupulahdus mereen, runsas aamupala naamaan, pyörien pakkaus pakuihin ja nokka kohti vuoria. Kovaa ajoa lounaaseen asti, ruokaa naamaan ventassa ja lisää rullailua syömisen päälle. Takaisin kämpille iltapäivällä, pulahdukset mereen ja altaaseen ja illalla muutama tunti töitä ulkoterassilla. Ja siihen päälle vielä kunnon illallinen, niin voikin siirtyä petiin odottamaan saman kierron alkua alusta.

Jos pyörän pakkaaminen vie kaksi iltaa, sen kasaaminen määränpäässä reilun tunnin, niin kuinka paljon tulisi aikaa varata pakkaamiseen taas pois lähtiessä. No, aika näyttää ja optimisti ei toivon mukaan pety. Aivan toinen kysymys on myös, onko tämä vaivan arvoista. Aika näyttää senkin, mutta ainakin toistaiseksi näyttää hyvältä.