Positiivista kehitystä

Voidaan rehellisesti todeta, että Lofootit parani päivä päivältä. Kohtuullisin pienin askelin tosin. Tullessa luisteltiin paikalle valtatietä neljääkymppiä pimeässä ja silti oli koko ajan pieni kuolemanpelko selässä. Ensimmäisenä päivänä ei autolla uskaltanut kämpän pihasta hievahtaakaan ja ulkona käytiin sen verran, että käveltiin 300 metrin päässä olevalle majakalle. Ja jo tuo reissu oli varmasti tämän talven ulkoilupäivistä jännittävin. Seuraavana päivänä päästiin sen verran mäkeen, että kehtasi eväshampurilaiset syödä. Kolmantena päivänä pystyi jo rehellisesti sanomaan jotain laskeneensakin. Ja neljäntenä päivänä todettiin ajokeli sen verran hyväksi, että käytettiin aikaikkuna hyväksi ja suunnattiin auton nokka samantien kohti Narvikia.