testi varmuuskopio

Pitsaperjantaihin on hyvä ottaa pehmeä lasku ennen karavaanikevättä, kun on alla iso keittiö ja kiertoilmauuni. Eihän tuo varustelutaso tai vaikeusaste hirveästi vaunussa muutu, mutta jotenkin touhu on huomattavan paljon intensiivisempää.

Sohvalla maatessa aina välillä tulee tunne, että joku tuijottaa. Asia menee helposti flunssahoureiden piikkiin, mutta vilkaisu ikkunasta paljastaa totuuden.

Heidi jatkoi opettajavaihtoaan Sogndalissa ja meikäläinen taasen jatkoi nostalgitunnelmissa Leirdalenissa. Eli sarjassa "Legendoja kymmenen vuoden takaa" oli vuorossa Hesten, tällä kertaa houmattavan paljon runsaslumisempana. Niin kai toki helmikuussa pitäisikin, kun viimeksi täällä tuli rymyttyä kesäkuussa. Tällä kertaa myös varsinainen klassikkoharjanne jäi väliin ja rehellisyyden nimissä koko retki suuntautui naapurihuipulle. Sen verran vahvasti on kuitenkin vanhojen klassikkoreissujen lämmittelyä ollut ilmassa, että osin mielenkiinnolla ja osin huolestuneena odotan, mihin tämä vielä johtaa. Ehkäpä heinkäkuun pistoreissu Daltindenille lampaiden kanssa telttailemaan?

Sehän iski sitten flunssa päälle. Ja vaikka kaikki poppaskonstit sinkistä höyryhengittelyyn on käytetty, ei tähän vaivaan taida oikein muu auttaa kuin maltti ja lepo. Onneksi mutakakun voi koristella buranalla kun katselee vuoria sohvalta ksäin.

"Norjan paras paikka metsäpuuterin laskemiseen". Eipä tuo väite ihan tuulesta temmattu ole. Löytyy metsää. Jopa erittäin laajoja alueita metsää. Ja vielä perinorjalaisesta tyylistä poiketen se on nimenomaan laskemiseen hyvin soveltuvaa, eikä sitä perinteistä pusikkoa. On harvaa kelottunutta koivikkoa ja niiden välissä kumpua, puunrunkoja, droppeja ja vaikka mitä muita möhkäleitä mielenkiintoa tuomassa. Samoin tasaisesti jatkuvat sateet ovat pitäneet huolen siitä, että puuteriakin on paikoitellen laajasti. Ja hiihtokeskuksessa vielä käynnissä laskufestivaalit, joiden takia puuteribussi poimii tien varresta laskijat ja kuskaa hissille uutta kierrosta varten. Tämän hetken ainoa ongelma on, että metsä ja puuteri kohtaavat toisensa varsin rajatuilla alueilla. Enemmän on tarjolla sinkkipuuteria ja metsäisää murtuvaa korppua. Mutta onneksi Venn-diagrammista löytyy sentään pieni paloja, joissa oikeat osajoukot kohtaavat.

Sinällään viestinnän kannalta tietysti hyvä, että ei olla liian optimistisia ja herätellä turhaa toivoa. Mutta kieltämättä tilanne herättää rutkasti kysymyksiä. Mitä maalataan pääsiäisenä? Minkälainen ostorynnäkkö on tämän tilanteen saanut aikaan? Onko koko maan kanoille tai kukoille tullut useamman kuukauden sairausloman vaativa burnout?

Otsikko hämää. Tällä kertaa asiat tapahtuvat nimenomaan takapihalla. Sogndaliin on kotiuduttu ja reissun ensimmäisen yhteisen laskupäivän mäki oli itsestäänselvyys. Kämpän pihassa skinit alle ja naapurissa majailevan hevosen hirnahdusten säestämänä tutustumaan paikkoihin. Lunta on ainakin toistaiseksi varsin mukavasti ja pelipaikkoja löytyy melkeimpä suoraan ovelta. Ainoa ongelma on tuhnuinen ja varsin lämmin sää, minkä vuoksi nollaraja huitelee tonnissa ja puurajan yläpuolella on taasen varsin huono näkyvyys. Tänään kuitenkin aurinkokin kävi hiukan pilvien takaa moikkaamassa.

Kaikkien aikojen aikaisin vaunikauden aloitus oli tänä vuonna totta, kun ensimmäiset aamukaffeet peltimukista tuli nautittua jo helmikuun puolessa välissä. Jonkinlainen kevään aloitus tähän samaan hetkeen tuntuu vuodenajasta riippumatta osuvan, kun Hemsedalissakaan ei ollut pakkasta kuin vaivaiset pari astetta. Mikä mainio päivä lähteä ottamaan 14 vuoden tauon jälkeen uusintakoitos Nibbille. Amputaatiouhka oli huomattavan paljon edelliskertaa pienempi ja kädetkin pysyivät tällä kertaa säädyllisesti hanskojen sisällä.

Tammikuun teemaan kuului Suomi-Ruotsi pakkasmaaottelu. Kotimaa vei tällä erää voiton, Tahkon mahtavalla -38 asteen suorituksella. Tre Kronor ei kuitenkaan tehnyt kisasta helppoa ja Bydalenin -36 ansaitsee kunniamaininnan "feels like"-asteikolla. Kun tuossa kelissä opettelee vyörypelastustekniikoita jämtlannin aistikkaassa suomaisemassa, oppi jämähtää ikiruodaksi selkäytimeen ainiaaksi.