Rombakstotta

Tätä mäkeä on tullut tuijoteltua heti siitä asti, kun Rosan majalle ensimmäistä kertaa 14 vuotta sitten eksyi. Sama tuijottelu on jatkunut tänäkin vuonna ja myös eilen samaiset rännit olivat taustakuvana, kun Muna muuntui hetkeksi korkanneen siteen korjausverstaaksi. Koskaan mäelle ei ole tullut kuitenkaan lähdettyä. Ensimmäisinä vuosina intoa olisi riittänyt, ymmärrystä vähemmän. Jälkikäteen ajateltuna erittäin hyvä, että innokasta laskukaveria ei silloin hommaan löytynyt. Tiedon lisääntyessä taasen mahdolliset olosuhteet eivät ole oikein koskaan osuneet kohdilleen tai vähintäänkin on puuttunut kyyti, jolla pääsisi tien varresta takaisin skinnauksen lähtöpaikalle. Nyt kun Heidillä oli edessä opiskelun täytteinen päivä, oli tämäkin ongelma ratkaistu. Ja kun kerrankin olosuhteet näyttivät sekä turvallisuuden, että siedettävän laskun osalta optimeilta, oli aika hoitaa homma pois päiväjärjestyksestä. Ja olihan se kokemisen arvoinen mäki. Erikoispalkinto sille blogin lukijalle, joka bongaa kuvista leiripaikan ja Munan. Niin ja miten sen tuijottelun sitten kävi? Ei se mihinkään loppunut, vaan sama homma jatkui tänäkin iltana vaikka mäki oli jo hiihdetty. Nyt vain fiilistelyn muodossa.