testi varmuuskopio

Kotimatka jatkuu ja keskiviikkona päädyttiin sillan alle Amsterdamiin. Melontalajit ovat Hollannissa ilmeisen suosittuja ja mikäs siinä kun Amstedamin keskustassakin puikkelehtii yli sadan kilometrin pituinen kanaaliverkosto. Vähän eksoottisempi keskustaan tutustuminen meinasi täysin vesittyä, kun puolen päivän aikaan kaupunkiin saavuttaessa keli oli pilvinen ja vettä satoi kaatamalla. Lounaan ja leiriytymisen jälkeen aurinko kuitenkin tuli luvatusti esiin ja iltamelonnat saatiin vetää mitä mainioimmassa kelissä. Ja tulipahan samalla taas uusi maa ja uusi kaupunkikin tarkastettua.  

Ajomatkaa pätkittiin tiistaina pienen pyöräilyn merkeissä saksalaisessa bike parkissa. Korkeuseroa ei tässä keskuksessa paljoa ollut, mutta reitteihin ja hisseihin oli panostettu isosti. Puutavaraa oli paikoitellen enemmän kuin Hakkaraisen sahalla.

Välimereltä makeampiin vesiin, eli kotimatkan ensimmäinen välipysähdys oli maanantainen pikainen kaupunkitutustuminen ja suppaily Annecy-järvellä. Vielä yksi murmelikin nähtiin, mutta yhdeksän pallon jäätelötötteröön ei rohkeus riittänyt.

Reissu alkoi suppailulla Jäämeressä. Eihän sitä voi vastustaa kiusausta samalla reissulla suppailla myös Välimeressä, kun lisäkilometrit eivät enää tässä konkurssissa paljoa paina. Eilen otettiin siis suunnaksi Cassis ja Calanques'n luonnonpuisto. Sieltähän noita nimensä mukaisia luonnonmuodostelmia eli kalankeja löytyi. Kyseessä on siis hyvinkin samanlainen luonnonmuodostelma kuin Norjan vuonot. Erona lähinnä pienempi koko ja jyrkemmät kallioseinät. Ja luonnollisesti hitusen lämpimämpi vesi. Valitettavasti päivä oli melko tuulinen ja aallokkoinen ja sen vuoksi ennen kalankeihin sisäänpääsyä joutui avovedessä oikeasti tekemään töitä ja välillä vähän jännittämäänkin, miten aallokossa käy. Meikäläinen uhrasi matkalla myös aurinkolasinsa meren syvyyksiin paikallista Ahtia lepyttääkseni.  Strynissä olivat hissit tänään auki viimeistä päivää tälle kaudelle. Tämä on varmaankin merkki siitä, että on aika kääntää Rellun nokka taas kohti Suomea. Tosin eihän tästä paha matka enää Espan...

Alhaalla Grenoblessa joku oli hylännyt talviurheiluvälineet moottoritien levähdyspaikalle. Kyllähän tuota voi pitää ymmärrettävänä ratkaisuna, kun katsoo kalenteriin ja lämpömittariin.

Launtaina vielä kämpän luovutus ja viimeiset pyöräilyt. Päälle vielä uinnit ja kunnon lounas. Vaikka en ranskalaista palvelukulttuuria ihan hirvittävän korkealle arvostakaan, täytyy myöntää, että suhtautuminen ruokaan on tässä maassa ihailtavaa. Heidillä meinasi viikko sitten mennä hermot ruokakaupassa, kun hedelmätiskillä edellä ollut mies valikoi kahta limeä viitisen minuuttia puristellen ja haistellen läpi ainakin toistakymmentä ehdokasta. Sama asenne näkyy myös ravintoloissa ja ruoka on lähes joka paikassa hyvin mietittyä ja tehtyä. Lounastelujen jälkeen alkoikin kevyesti sataa ensimmäistä kertaa viikkoon, joten oli aika jättää Les 2 Alpes taaksepäin ja samalla aika hetkeksi viimeisen murmelikuvan.

Päivä numero kuusi on paketissa ja samoin viikko murmeleina alkaa olemaan loppupuolella. Samalla kaavalla taas tänään. Jotta kenellekään lukijoista ei jäisi kuitenkaan väärää mielikuvaa tuosta "käväistään pikaisesti aamulla laskemassa ja sitten pyöräillään" -toimintamallista, on ehkä hieman syytä valottaa aamuista kuviota. Laskemassahan täällä on jokunen muukin ja kun jäätikölle johtaa kylästä tasan yksi gondoli, on jonottaminen ja taktikointi täysin oma taiteenlajinsa. Hisseille siirtyminen on rentoa puuhaa pyörällä aamuauringon lämmittäessä. Kuten kuvakin todistaa tämä puuha sujuu vaikka silmät kiinni puoliunessa. Hissi aukeaa kello seitsemän ja viikko aloitettiin sillä, että kokeiltiin mennä hissijonoon hieman ennen kasia, jolloin pahimmat ruuhkat olisivat ohi. Väärä oletus: noin tunnin jonotus parin sadan metrin jonossa. Seuraavana aamuna ajateltiin olla viisaampia ja mennä jonoon jo ennen seitsemää. Edelleen väärä oletus. Jonotusaika kasvoi puoleentoista tuntiin. Ongelma...

Paippia laskettu, lounaspatonki haettu, 3200 metristä laskettu pyörällä, uiti, terassiolut nautittu ja murmelikuva otettu. Päivä 5 siis pulkassa.

Aamun lumitouhujen jälkeen otettiin kunnon terassilounas ja sen jälkeen vaihdettiin hetkeksi maisemaa. Samalla hissilipulla saa vierailla myös muissa lähialueen keskuksissa ja iltapäiväpyöräilyt vedettiinkin tällä kertaa Alpe d'Huezissa. Polkujen lisäksi Huezista löytyi ehkä maailman munakkain hiihtohissi ja myös jonkinlainen ruuhka, kun jengiä oli valunut paikalle treenaamaan viikonlopun Megavalanche-tapahtumaa varten. Menomatkalla nähtiin Hueziin menevällä tiellä runsaasti maantiepyöräilijöitä. Kyseinen tie ja sen 21 serpentiinimutkaa ovat tunnettu Ranskan ympäriajon etappi ja myös harrastelijoiden suosiossa. Ilmeistä päätellen moni tuntui harkitsevan pikaista veridopingia jo puolessa välissä matkaa. Päivän päätteeksi päätin itsekin kokeilla kyseistä etappia. Pienen muutoksen tein alkuperäiseen reittiin ja poljin se eri suuntaan eli ylhäältä alaspäin. Aivan varma en ole tälläisen sääntömuutoksen hyväksyttävyydestä, mutta vähemän tuskainen ilme oli naamalla, kuin ylöspäin kiipeävi...

Kovasti tämä vehje möyri tuossa maastossa. Tiedä sitten mitä tekemässä, mutta valistunut arvaus olisi, että ajankohta tai lokaatio on himpusen väärä. My

Meikäläisen ranskan taidot ovat kovin vähäiset, mutta onneksi siinä on vähän muitakin kieliä seassa niin syntyi ainakin jonkinlainen aavistus syntyi siitä, mitä tässä mainostetaan. Tiedä sitten, osuiko oikeaan.

Päivä sujui taas kuin murmelilla ja päivän murmelikuva tuli taas otettua. Pienenä bonuksena pyöräilyn jälkeinen uinti. Bonuksena päivään kuului myös uusi pyöräreitti, jota kukaan ei ollut vaivautunut reittikarttoihin lisäämään. No, siellä se reitti kuitenkin oli maastoon merkittynä ja tehtynä. Mikä parasta reitti päättyy melkein kämpän ulko-ovelle. Pientä ruuhkaakin oli poluilla, kuten oheisesta videosta voi havaita.